Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. elokuuta 2011

Lomat loppu

Kesäloma on nyt vietetty. Pari viikkoahan meni jo ennen muuttoa ja nyt oli vain toiset kaksi viikkoa. Pidimme lomaa myös raksaamisesta Portugalin vieraiden kanssa mökillä ja Pikkuraksaajan kanssa pyörähdettiin Muumimaailmassakin. Siitä se jokavuotinen huvipuistorumba taitaa alkaa. Eipä silti, mukavaahan siellä oli.

Yksi raksahomma tuli kuitenkin lomallakin tehtyä. Teri-talojen talopaketti toimitukseen kuuluu Jeld-Wen-sisäovet. Sisäovivalintoja pähkäiltiin talvella ja säädettiin pitkin matkaa. Jeld-Wenin tilausvahvistus oli erinomaisen sekava ja teimme virheen sitä tulkitessamme. Tuloksena oli se että eteisen ovi tuli maitolasilla (kuten pitikin), mutta levikkeessä oli kirkas lasi. Kyseessä oli puhtaasti oma moka, mutta Teri-talot toimi taas mallikkaasti ja toimitti meille uuden levikkeen oikealla lasilla. Vaihdoimme sen väärän tilalle. Sopivaa lomahommaa, kun tuo oli vain kolmella ruuvilla kiinni. Nyt eteisen ovi näyttää siltä kuin pitääkin. Tässä olohuoneen suunnasta:



Kristiina sai hyvän idean että ylimääräisen levikkeen voisi asentaa kiinteäksi yläkerran työhuoneen oven viereen. Siihenhän piti alunperinkin tulla lasi, mutta se jätettiin viime metreillä pois. Lasi on kuitenkin huomioitu niin että esim. valokatkaisijat ovat riittävän kaukana oven pielestä, joten tuo levike mahtuisi siihen hyvin. Ja työhuoneen ovihan on samanlainen, mutta juurikin kirkkaalla lasilla.


Nyt pitäisi sitten jaksaa aktivoitua raksan kanssa enemmänkin. Työlista on pitkä kuin nälkävuosi. Vähän masentaa kun rahat alkavat olla aika finaalissa ja omaa aikaa ei paljoa ole, mutta jotenkin nuo hommat olisi saatava tehtyä. Ulkomaalaus on suosiolla päätetty siirtää ensi kevääseen, mutta muuten ulkopuoli pitäisi saada valmiiksi ennen talvea. Samoin autotalli olisi hyvä saada siihen kuntoon että saaataisiin sinne lämmitys (sähköpatterit) talveksi. Sisäpuolen listoja ja saunaa yritetään sitten rakennella talven aikana.

Ihan ensimmäinen juttu taitaa kuitenkin olla lamelliverhot olohuoneen korkeisiin ikkunoihin. Sen verran nimittäin aurinko paahtaa siitä sisään. Tarjous on pyydetty samasta Vema Oy:n nettikaupasta, josta rullaverhotkin tilattiin.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Viikon tapahtumia

Tahti on merkittävästi hidastunut muuton jälkeen. Osin siksi että timpureita ei ole enää juurikaan käytetty, osin siksi että muuton jälkeisen tavarakaaoksen setviminen on vienyt yllättävän paljon aikaa. Eikä se ihan vieläkään ole selvitetty. On myös pitänyt ottaa vähän rauhallisemmin ja olimmekin viikonlopun mökillä. Tosin sekin liittyi osin raksaan ja muuttoon, sillä veimme sinne peräkärryllisen tavaraa.

Jotain on saatu aikaiseksikin; Kristiina on jatkanut silikonin laittamista märkätilojen saumoihin ja vähän maalaillutkin. Arjen pyörittämisen, tavaroiden järjestelemisen ja Pikkuraksaajan vahtimisen ohella siis.

Eteinenkin on saatu raivattua suurimmista romuista ja siitä ei ole tainnut vielä yhtään kuvaa ollakaan, joten tässä yksi. Siinä siis ulko-ovi avattavine levikkeineen, kapea ikkuna ja vaatekaappi peiliovilla.


Itse olen jatkanut yläkerran työhuoneen lattialaminaatin parissa. Se on melkein valmis, enää puuttuu viimeinen seinän viereen tuleva kapea soiro, kun en enää illalla viitsinyt alaa häiritsemään naapureita sirkkelin ihanalla äänellä. Vähän hidasta tuo on ollut kun 2-v. "auttaa" parhaansa mukaan. Erikoisparketti.fi:stä saatu poistoeräkin riitti melkein. Bauhausista piti hakea vielä yksi laatikko lisää, mutta sittenkin se viimeinen kapea soiro pitää tehdä vähän kikkailemalla. Yksi lauta vielä tarvittaisiin, mutta sen takia ei viitsi ostaa koko laatikkoa. Kyseinen kohta tulee yläkerran työhuoneen varasto-/vaatehuoneen perälle, matalaan osaan joten yksi pontiton lyhyt sauma ei sieltä ikinä mihinkään näy.

Valaisimiakin on jo saatu kattoon muutamia. Eteiseen tuli kaksi yli viisi vuotta sitten 10 €:lla Ikeasta väliaikaiseksi ostettuja neljän halogeenispotin valaisimia. Ehkä ne vielä joskus vaihdetaan... Pikkuraksaajan huoneeseen löytyi rautakaupasta tällainen hauska kuu-ukko:


Teri-talon asentajat kävivät vielä korjaamassa pari reklamaatiokohdetta. Eteisen oven vieressä olevassa kapeassa ikkunassa (kts. kuva ylempänä) oli sellainen ongelma että sisäpuite ei mahtunut menemään kiinni. En tiedä mitä he sille tekivät, mutta nyt sekin toimii. Samalla korjasivat muuttotarkastuksessa ilmenneen lasiongelman vaihtamalla TV-/vierashuoneen sisäpuitteet ylhäältä alas ja päinvastoin. On kyllä hyvin sujunut yhteistyö Teri-talojen kanssa.

Puustellilta odotellaan edelleen muutamaa puuttuvaa ovea. Tehdas on ne jo kerran tehnyt, mutta kukaan ei tiedä missä ne ovat. Joten nyt tehdään uusia. Ei taida tulla ihan halvaksi Puustellille kun yhtäkin ovea tehdään nyt neljättä kertaa: ensimmäisessä oli reunalistan liimaus jäänyt vajaaksi ja lista irvisti. Toiseen oli jyrsitty upotetun vetimen kolo väärään paikkaan. Kolmas on kateissa ja neljättä tehdään nyt.

Odottelemme myös timpureita laittamaan liukuovet ja yläkerran ovi paikoilleen sekä asentamaan olohuoneesta ja TV-/vierashuoneesta ylijääneet akustiikkalevyt vanhempien makuuhuoneen kattoon. Omia hommia riittää senkin jälkeen vaikka kuinka pitkäksi aikaa.

Kustikin on vielä myymättä!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Pikakelaus

Otetaanpas pikakelaus taaksepäin parin viikon päähän ja katsotaan mitä tehtiin.

Alakerran Parador-laminaatin asennus siis jatkui ja se olikin aikaa vievempää hommaa kuin kuvittelin. Koska yksi laminaattilauta on tavallaan oma kokonainen kuvionsa ja koska laudan kaikki reunat ovat viistettyjä, niitä ei oikein voinut lätkiä menemään miten tahansa. Jokaisen rivin aloitus piti mitata tarkkaan että saatiin lattiasta haluamamme näköinen. Laudat asennettiin siis ns. tiililadonnalla. Alla oleva kuva ehkä vähän selventää asiaa:


Lähes jokaisen rivin ensimmäinen ja viimeinen lauta piti siis katkaista, eikä edellisen rivin viimeistä pätkää voinut käyttää seuraavan rivin alussa. Plus kaikki hankalat sahattavat kolot yms. Kun tiloja oli paljon, meni tuossa aikaakin. Polvet muussina, selkää pakotti ja käsiä särki. Mutta tulihan siitä valmistakin. Yläkerran työhuone on tosin aloittamatta ja jalkalistat puuttuvat vielä.

Terawatin sähkömiehet jatkoivat myös omia hommiaan. Saivat keittiön välitilan valot asennettua kun lasi oli saatu paikoilleen. Samoin olohuoneen seinävalaisimet. Yksi ulkovalokin laitettiin paikoilleen pääoven viereen. Sähköt myös mitattiin ja toimiviksi todettiin. Puutteena on vielä toisen pesuhuoneen himmennettävien Megaman Planexien polttimot, jotka on tilattu.

Puustellin kalusteasentaja kävi asentamassa keittiöön valolistat ja kokosi eteisen peilikaapiston paikoilleen. Puutteena on kolme kaapin ovea keittiössä ja yksi KHH:ssa. Keittiön ovet ovat Puustellin omia mokia, upotettujen kahvojen kolot on jyrsitty väärään paikkaan. KHH:n ovi menee meidän piikkiin, kun mitta muuttui tarkistusmittauksen jälkeen. Nostelimme jääkaapin, pakastimen ja induktiolieden paikoilleen ja keittiö näyttikin sitten tosi hienolta.


Kristiina jatkoi maalauksia ja siivouksia yötä myöden kun allekirjoittanut nukkui Pikkuraksaajan kanssa. Maalatuksi tulivat ainakin makuuhuoneet ja piippukin sai lopullisen pintansa tuollaisella kuviontitelalla:


Ulkona tarkoitus oli valaa kuistin, terassin ja autokatoksen lattiat. Kiireessä mukaan ehti ystävämme väärinkäsitys jonka seurauksena hatutuskäyrä nousi kohtuullisen korkealle ja autokatoksen lattia jäi valamatta. Timpurit tulivat nimittäin toiselta kiireiseltä työmaalta iltahommina tekemään valuvalmisteluja ja kuvittelin heidän tietävän mitä tekevät. Muottilaudat saatiin paikoilleen sekä styroksit ja valuverkot myös. Vastaava mestarimme Esa tuli seuraavana päivänä katsomaan pohjia ja kaivoi ensimmäisenä kuvat esiin. Totesi sitten että joka paikassa on rautaa aivan liian vähän. Timpurit eivät olleet katsoneet kuvia, vaan tekivät kiireessä oman päänsä mukaan. Silloin oli tiistai, valu oli tulossa keskiviikkona ja muuttotarkastus perjantaina. Ei auttanut muu kuin repiä valuverkot autokatoksesta pois, leikellä niitä vähän ja laittaa terassille ja kuistille. Näin saatiin muuttotarkastusta varten ainakin talo kuntoon. Tässä kuistin muotit, styroksit ja liian vähän verkkoa. Ja näkyyhän tuossa em. ulkovalaisinkin.


Valua tuli suorittamaan erittäin lyhyellä varoitusajalla Betonipumppaus Laatikainen, josta suuret kiitokset. Vähän sekin kyllä venyi. Kaverit kyllä tulivat ajoissa, mutta betonia ei kuulunut. Kuulemma betoniasema meni rikki. En tiennyt että sellainenkin voi hajota. Valut saatin joka tapauksessa tehtyä.


Kuten yllä olevan kuvan vasemmasta yläreunasta näkyy, naapuriinkin on noussut talo. Yritämme nyt ajoittaa autokatoksen lattiavalun samaan aikaan naapurin lattiavalun kanssa, jos siitä saisi vähän synergiaetua.

Teri-Talo naapuriinkin tuli. Sama pystyttäjäryhmä oli kuin meilläkin ja tutut kaverit kävivät korjaamassa yhden kattomiesten jäljiltä repsottavan laudan. Tässä on naapurin pystytys alkamassa:


Kuten kuvan aikaleimasta näkyy, aikaisin on oltu paikan päällä. Pari viikkoa raksalla tehden 12 -16 tunnin päiviä vei kyllä mehut miehestä aika tehokkaasti. Ja muutto oli vasta edessä...

tiistai 10. toukokuuta 2011

Vauhtia

Niin kiire on ollut että meinaa nämä tärkeimmät hommat (=bloggaaminen) jäädä tekemättä. Lauantaina siivottiin taas raksalla ja suojattiin portaat. Sunnuntaina vietettiin äitienpäivää ja avattiin samalla grillauskausi motivaatiokämpän pikkuisella pihalla.

Löysimme viime viikolla myös Laatta-apu II:sen, tuhannet kiitokset Villa Heddan Mialle!! Laatta-apu II aloitti lauantaina eteisen laatoituksen. Pientä haastetta siinä aiheuttaa alapohjan tarkistusluukku ja sen reunat. Hyvin laatoitus on kuitenkin lähtenyt edistymään:


Laattoja jää aika paljon yli ja vastaavasti laminaattia saimme edullisen, mutta vähän pienen 100 neliön poistoerän Erikoisparketista, joten päätimme laitattaa laatat myös vaatehuoneeseen. Jospa laminaatti sitten riittäisi paremmin.

Timpurit tulivat maanantaina taas jatkamaan ja nyt on jo akustiikkalevyt olohuoneen katossa:


Samanlaiset laitetaan vielä TV-/vierashuoneen kattoon. Sovimme vielä timpureiden kanssa että kiinnittävät myös märkätilojen kattopaneelit, koska meiltä loppuu muuten aika kesken. Lisäksi he asentavat vielä liesituulettimen ja koteloivat sen putken, sekä hoitavat terassien valuvalmistelut ja muutaman muun pikkujutun. Itse laitamme laminaatit lattiaan. Ne tulivatkin Erikoisparketilta eilen ja kannoinkin koko nipun saman tien sisälle.

Poikien tasoitus- ja maalausurakka lähenee myös loppuaan, ovat huomenna viimeistä päivää. Silloin on kaikki seinät tasoitettu ja vähintään pohjamaalattu. Maalailemme loppuja sitten itse.

Lasimestari käy tänään ottamassa mitat keittiön välitilan lasista ja se pitäisi tulla ensi viikolla. Putkimies tullee huomenna asentamaan vesikalusteita ja sähkärit aloittavat sähkökalusteiden asennusta torstaina.

Motivaatiokämpän loppusiivous on sovittu vieressä sijaitsevan Siivouspalvelu Amlan kanssa tehtäväksi 30.5., siihen ei enää oma motivaatio riitä. Sisäänmuuttotarkastus pidetään perjantaina 27.5. ja viikonloppuna muutetaan. Ainakin tavarat viedään vaikka muuttolupaa ei saataisikaan.

Jossain välissä pitäisi ehtiä myös siivoamaan uusi talo perusteellisesti ja pakata tavarat...

torstai 5. toukokuuta 2011

Edistystä ja viivästyksiä

Timpuri ei päässytkään tällä viikolla jatkamaan hommia. Toivottavasti pääsee ensi viikolla. Laatta-apu sai muut tilat valmiiksi, mutta eteinen on tekemättä kokonaan. Se ei ole iso homma, mutta hän ehtisi takaisin vasta kuun vaihteessa. Se on meidän kannaltamme liian myöhään, joten nyt yritetään kartoittaa muita vaihtoehtoja. Jos tiedät laatoittajan, jolla olisi puoli päivää aikaa, niin kerro ihmeessä. Sähköpostiosoite on tuossa vasemmalla.

Tässä pesuhuoneen shampoohylly:


Putkimies tulee ensi viikolla asentamaan hanoja yms. Ne on jo hankittuna ja eilen kävimme vaihtamassa yhden vääränmallisen oikeaan.

Tasoitukset ja maalaukset ovat myös hyvällä mallilla. Vain vanhempien makuuhuone on pohjamaalaamatta. Ja ullakkohuone on vielä tasoittamattakin. Pohja- ja kattomaalina on käytetty valkoista Tikkurilan Siroplast 2:sta, joka on siitä kätevää että se toimii myös pintamaalina. Osa seinistä on vielä ilman lopullista pintaväriä, mutta niitä voimme maalailla itsekin. Pääasia että pojat saivat tuon hankalan korkean tilan tehtyä. Katsotaan mitä muuta ehtivät vielä tehdä. Alla näkyy (huonosti) katon reunoilla olevaa valkoisen Siron ja seinällä olevan Herkkusienen ero.


Kiintokalusteisiin odotellaan vielä muutamaa ovea sekä astianpesukonetta. Uuni on jo paikoillaan, mutta siitä puuttuu teleskooppikiskot, joiden avulla uunipellin voi vetää ulos. Kuvassa uunin ja mikron välinen ulosvedettävä laskutaso raollaan.


Päivän paras uutinen on kuitenkin se, että portaat saapuvat tänään!

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Jatkuu...

Pääsiäinen tuli ja meni. Akkuja latailtiin mökillä sen minkä Pikkuraksaajan perässä juoksemiselta pystyi. Hänen mielestään suklaamuna on käpy. Ettäs tiedätte.

Laatta-apu jatkoi tänään hommia ja mukavastihan tuo edistyi, vuorossa saunan pesuhuone:


Kalusteasentaja jatkoi myös. Keittiömme kun on vähän erikoisen mallinen ja kulmia on paljon, niin sen rakentaminen on kyllä oma taiteen lajinsa. Taputtelen edelleen itseäni (ja vaimoa) selkään, kun otimme sen asennettuna. Suurin osa väärin tehdyistä ovista on jo tullut ja paikallaankin.

Tässä näkyy KHH:n tasoa, se on tuollainen ruostuneelta pellilltä näyttävä laminaatti. Ei pitäisi lika näkyä. No, toivottavasti tuolla ei niin kovasti likaa olekaan. Pyykkiallas upotetaan vielä tuohon lyhyempään tason pätkään:


Joku kysyi miten silityslauta mahtuu aukeamaan tasojen väliin. Se näkyy tässä. Ohi ei tosiaan mahdu kulkemaan:


Maalariopiskelijat ovat taas  edistyneet, olohuone on puoliksi pohjamaalissa. Keittiö, KHH, pukuhuone, eteinen ja tekninen tila on jo myös maalattu. Osaan tulee vielä pintamaali. Muissa tiloissa tasoitukset etenee myös.


Itse olin myös raksalla tänään. Tosin vasta myöhään iltapäivästä kun ensin haettiin pojille maalia, sitten vaatehuoneeseen tilatut Elfan korit yms. yleistä puuhaa. Sain kyllä vähän järkkäiltyä ja siivottua pihalla, mutta jäi sitäkin vielä. Sitten vasta pääsee paneelien kimppuun.

Niin muuten, motivaatiokämpän vuokrasopimus on irtisanottu ja tästä lähdetään tuokokuun loppuun mennessä. Vielä on vähän hämärän peitossa minne...

perjantai 1. huhtikuuta 2011

432 metriä

Eilen hankimme Bauhausin tarjouksesta (2,29 € / m) 432 metriä Lunawoodin mukavan tummaa lämpökäsiteltyä mäntypaneelia. Siitä tehdään saunaa lukuunottamatta muut märkätilojen sisäkatot. Kolmen metrin paneeli pitäisi saada käytettyä melko hyvin ilman jatkoksia tai suurta määrää hukkapaloja.

Ennen Bauhausin keikkaa kävimme tietysti taas kerran tyhjentämässä peräkärrystä roskakuorman Sortti-asemalle, että saatiin paneelit mahtumaan kyytiin. Olemme yrittäneet roskakeikkoja tehdä säännöllisesti ettei sitten loppuvaiheessa mene viikkoa pelkkiin roskakuljetuksiin.

Raksalla tasoitukset etenevät pikkuhiljaa. Osa seinistä on jo pohjamaalattukin. Laatoitus etenee myös. Eteistä lukuunottamatta kaikki lattiat ovat nyt laatoitettu ja saumattu. Eteinen tehdään varmaan vasta vähän myöhemmin, siinä kun pitää valua vähän korjata ja tasoittaa. Samoin saunan pesuhuoneen seinien laatoitus siirtyy hieman myöhemmäksi laatta-avun loman takia.

Huomasimme myös yhden pikku mokan: pukuhuoneeseen ja kylpyhuoneeseen on suunniteltu asennettavaksi sähkötoimiset pyyhekuivaimet, mutta seinillä ei näkynyt niille johtoja. Selvisi että Terawatin sähkömiesten asennuskuvissa ko. vehkeitä ei jostain syystä näkynyt ollenkaan ja niinpä eivät olleet osanneet kaapeleitakaan vetää. Pukuhuoneen seinä on tuosta kohtaa kipsileyvä ja sähkömies sai kaapelin vedettyä läheisestä pistokkeesta, joten ei liene iso homma avata seinää pikkuisen. Kylpyhuoneessa ko. seinä on sen sijaan muurattu, vesieristetty ja kohta laatoitettukin, joten en tiedä miten sen kanssa käy. Selvinnee ensi viikolla kun timpurit palaavat taas hommiin. Terawatt lupaisi kyllä ottaa kontolleen näistä aiheutuvat kustannukset, kuten oikein onkin.

Viikonloppuna on taas tiedossa tuttuakin tutumpaa siivousta. Pitäisi myös suojata ikkunoita ja laatoituksia maalauksia varten sekä järjestellä paikkoja muutenkin. Ensi viikolla tulee nimittäin kiintokalustetoimitus Puustellilta, ja johonkin nekin tavarat pitäisi saada mahtumaan.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Lisää kuvasatoa

Takka on valmis. Se on hieno! Paitsi jos ei tykkää vuolukivestä. Mutta me tykkäämme.


Tasoitukset jatkuvat. Olohuoneen korkealla oleva katto tasoitetaan ja maalataan vain reunoista 20-30 cm:n matkalta. Muulle osalle kattoa asennetaan jo aiemmin mainitut Paroc Paracem akustiikkalevyt. Näin saadaan kaikumista hieman vähennettyä, vaikka yllättävän vähän tuolla kaikuu, sekä vältetään katon suuritöinen ja hankala tasoitus ja maalaus. Kipsilevythän tuonne oli pakko laittaa jäykistyslaskelmien mukaan. Vasemmalla ylhäällä näkyy työhuoneen oviaukko eli portaat nousevat sinne aikanaan.


Eilen asennettu pääovi ja eteinen sisältä käsin:


Autotalli on saanut myös muutaman kipsilevyn sisäpintoihin, niin että timpurit saaavat autotallin nosto-oven asennettua kunhan palaavat.


Tikkaat, kulkusillat ja lumiesteet asennettuna, piippu katolla. Piipun pellitys vielä puuttuu, mutta KT Kourutalo tulee senkin vielä tekemään.


Ja kuva taas ihan vinossa. Onkohan allekirjoittaneella joku tasapaino-ongelma...?

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Kiire jatkuu

Tasoitukset ovat käynnistyneet. Kristiina aloitti jo maanantaina takan ja piipun taakse jäävästä seinästä. Takka on tulossa ensi viikolla ja seinään pitäsi sille kohtaa saada väri päälle. Tänään saimme onneksi myös apua noihin tasoitushommiin. Pojilta homma pitäisi sujua, koska ovat alan opiskelijoita ja loppusuoralla sen suhteen. Ehkä tuo kestää vähän kauemmin kuin valmiilta ammattimieheltä, mutta uskon että nopeammin he tekevät kuin me.

Viimeinenkin väliseinä (tekninen tila - eteinen) on valmis, olohuoneen korkea katto on levytetty ja ullakon katon levytys oli tänään aamulla käynnissä kun raksalla kävin. Kiinteiden ikkunoiden smyygejä on myös tehty, ne olisi tarkoitus tasoittaa. Sillä tavalla tulee ehkä vähän tyylikkäämpi kuin listoittamalla. Ulko-ovien lukot ovat myös paikoillaan (pääoven tilalla on vielä raksaovi). Lisäksi on varmistunut että IV-kone saadaan ensi viikolla ja Pasi lupasi sen myös asentaa.

Puustellin Janin uudelleen suunnittelema kodinhoitohuoneen toinen seinä näyttää nyt tältä:


Aiemmin tuo tason alla oleva tyhjä kohta oli vähän pienempi ja keskellä tuota seinää. Lattialämmityksen jakotukki asennettiin kuitenkin enemmän vasemmalle, joten tuotakin piti muuttaa. Mutta nyt se on hyvä. Laatikostossa on ulosvedettävä silityslauta, toisessa korkeassa kaapissa tanko silitettäville paidoille yms. Toinen korkea kaappi on siivouskomero. Siellä on alimpana verkkokori keskuspölynimurin letkun säilytystä varten. Vastakkaisella seinällä on sitten pyykkikaappi, pesutorni, pesuallas ja kurastopperi. OIkealla ovi terassille ja vasemmalla pukuhuoneeseen.

Portaiden kanssa meinasi mennä herne nenään ja kasvaa sarvi otsaan. Rakennusvalvonta nimittäin esitti hieman kummallisia tulkintoja porrasmääräyksistä. Onneksi porrastoimittajamme Taitotuote sai selvitettyä asian. Ylimääräistä työtä siitä heille koitui, mutta hienosti homma hoitui. Suuret kiitokset!

Viikonloppuna on tiedossa siivousta sisällä, takan harkkojen kantaminen sisälle Tulikiven uunimestaria varten, sekä tallin ja talon välisen tavararöykkiön ja lumikasojen selvittäminen, jotta Maarakennus Elg pääsee kaivamaan porakaivon ympärystää. Saa tulla auttamaan.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Kantohommia ja kuvia

Laatta-avun viikonloppuna räjähtäneessä Chevyssä oli kyydissä myös vesieristeemme ja laastit yms. laatoituksessa tarvittavaa tavaraa. Tänään tavarat tulivat Kiitolinjalla Metsälän terminaaliin, josta kävin ne noukkimassa räjähtämättömällä (kopkop) Volkkarilla. Go Kusti, go!



Viisisataa kiloa (ovh n. 2250 €) siinä oli taas kannettavaa, mutta nyt ne ovat sisällä talossa. Tuo vesieriste kun ei saa jäätyä. TM Rakennusmaailman testivoittaja (1/2010) Cascon tuotteita mm. Landetalon malliin käytetään Talo Täplässäkin.

Sisällä työt etenevät ja nyt sain pari kuvaakin. Ei tuosta kyllä varmaan mitää tolkkua saa, mutta kyseessä on vanhempien makuuhuoneen seinän yläosa pukuhuoneen puolelta ja vieressä oviaukko. Tarkoituksena oli esittää että tuolla runkotolppien välissä on laudanpätkä tukena, jolloin makuuhuoneen seinälle voi helpommin kiinnittää telkkarin.


Nyt tuo seinänpätkä on jo levytetty umpeen, samoin kuin moni muukin. Työhuoneen katto on myös valmis ja ullakon katto varmaan perjantaina. Keittiön katosta puuttuu neljännes.

Ennen viimeisiä levytyksiä on pitänyt vielä asentaa keskuspölyimurin putkia seinien sisään. Imurasioita tulee kaksi, toinen eteisen lähelle ja toinen vanhempien makuuhuoneeseen. Niistä paikoista imuletkun pitäisi ylettää joka paikkaan. Kuvassa vanhempien makuuhuoneen imurasia.


Rikkaluukkuja tulee myös kaksi, toinen eteiseen ja toinen keittiöön. Tässä keittiöön tulevan rikkaluukun putki Pikkuraksaajan makuuhuoneen puolelta:

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Laatat

Lauantaina haettiin Laattatukusta loputkin laatat. Paitsi että teknisen tilan laatat unohtui ostaa. No, ehkä muutaman neliön jotain halpaa voi ostaa rautakaupastakin. Joka tapauksessa suurin osa laatoista on nyt siis hankittu ja kannettu sisälle.

Tässä sitten niitä laattoja. Ensimmäisen esittelee pikkuraksaaja, tämä on CH Shiny White 20 x 40, kiiltävä valkoinen kaakeli, joka tulee kaikkien pesutilojen, vessan ja KHH:n seinälle.


Edellistä piristämään tulee neljän palan levyiset pystyraidat tästä Lagos Negro 31,5 x 31,5 INT -mosaiikista:


Ja edelleen ko. tilojen lattiaan laitamme tämän Times Black 10 x 10 laatan. Kymppi kertaa kymppi koko lienee hyvä valinta tiloihin joiden lattiassa on kaatoja. Tuossa on myös sen verran epätasaisuutta ettei sen pitäisi olla kovin liukas märkänäkään.


Eteiseen, keittiöön, pukuhuoneeseen ja osittain olohuoneeseenkin (mm. takan ympärille) tulee sitten isompi Norte Negro 29,5 x 42. Aika lähellä edellisen väriä ja pintaa, vaikka valmistaja on eri. No, eipä niitä samaan tilaan tule, joten tuota pientä eroa tuskin käytännössä huomaa.


Tässä kaikki vielä yhteiskuvassa, josta kokoerot on helpommin hahmotettavissa.


Koko satsi siis Laattatukusta, mielestäni kohtuulliseen, noin 2500 €:n hintaan. Ai niin, emme unohtaneet keittiön kaapistojen välitilaa vaan siihen tulee kaakelin sijaan lasi.

Yksi juttu vielä, sähköäkin joku on käyttänyt:


Taitaa mennä hetki että tasauslaskut on edes sinnepäin...

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Muutama kuva

Nyt sitten niitä kuvia.

Tuolta tullaan sisään. Oviaukossa on raksaovi ja avattavan levikkeen kohdalla styroksi. Eteinen jatkuu niiden jälkeen vielä vasemmalle. Kuvassa etualalla ensimmäinen ovi johtaa pikkuraksaajan makuuhuoneeseen ja seuraava em. makuuhuoneen yhteydessä olevaan WC/kylppäriin. Sen yläpuolella näkyy katossa aukko, johon asennetaan ne ullakkoportaat. Sen jälkeen ennen eteistä tulee edellisessä kirjoituksessa mainittu lasiovi plus levike, molemmat satiinilasilla.


Edellisen kuvan vasemman reunan ja tämän kuvan oikean reunan väliin tulee takka ja hormi. Kuvassa siis keittiö. Välitilan ikkunat näyttävät olevan matalalla, mutta kyllä ne ihan oikealla korkeudella ovat.


Keittiön vieressä sitten toisella puolella on ovi vanhempien makuuhuoneeseen ja sen vieressä ovi pukuhuoneeseen.


Pikkuraksaajan kylppärin väliseinämuuraukset nousemassa. Takana tekninen tila.


Etualalla saunan pesuhuone ja takana sauna. Täällä väliseinämuuraukset ovat jo pidemmällä.

torstai 27. tammikuuta 2011

Ovia, valoja ynnä muuta

Kuvaton päivitys luvassa. Linkkejä on sitten sitäkin enemmän. Laitetaan kuvia sitten taas seuraavalla kerralla.

Lumi(este)mies löytyi ja hänen pitäisi tulla ensi viikolla katsomaan paikat ja asentamaankin jo niitä. Saas nähdä joutuuko tässä vielä itse katolle lumitöihin.

Sisäovien kanssa säätäminen on jatkunut viime kirjoituksen jälkeen, mutta nyt vihdoin pitäisi olla tulossa sellaiset ovet kuin haluamme. Ovimallit löytyvät tuolta vanhasta kirjoituksesta. Eteiseen tulee siis lasiovi plus levike satiinilasilla. Työhuoneen oveksi tulee sama kirkkaalla lasilla ja ilman levikettä. Muut ovet ovat tavallisia yksinkertaisia peiliovia, TV/vierashuoneessa tosin liukuovimekanismilla varustettuna. Lisäksi tilasimme talotehtaan kautta samalla rahtimaksulla pukuhuoneen ja saunan pesuhuoneen välille Jeld-Wenin lasiliukuoven, malli Matta Plus.

Valaisinten valinta alkaa myös olla valmiina. Yksi pieni kysymys on vielä auki, mutta muuten valot ovat aikalailla valittuja. Avoin kysymys koskee olohuoneen valoja. Sinne kun olisi tarkoitus tulla valolistan taakse seinälle himmennettäviä loisteputkia. Moiset on ihanan kalliita, joten niitä mietitään vielä. Ulkovalotkin on periaatteessa valittu, mutta niiden asentamiseen on vielä sen verran aikaa että kirjoitan niistä myöhemmin. Tässä kiinteistä sisävalaisimista listaa:

Keittiöön tulee välitilan valoiksi pienoisloisteputket. Malli on Massive Myrtle. Kuten linkistä löytyvässä kuvassa, valaisimet asennetaan yläkaappien pohjaan, heti etureunaan tulevan valolistan taakse. Valaisimet ovat niin pienet, että ne valolista peittää ne. Valo myös heijastuu välitilan seinään tulevasta valkoisesta lasista. Uskoaksemme vältämme näin esim. halogeeneja usein vaivaavan häikäisyn.

Saunan pesuhuoneen ja kylpyhuoneen kattoihin upotetaan Megaman Planex -valaisimet. Saunaan tulee SunSaunan toimitukseen kuuluvien kuitujen lisäksi lauteiden alle siivousvaloksi perinteinen Ensto AVH. Vessaan ja kylpyhuoneen peilien viereen valitsimme Köpenhamn seinävalaisimet. Ne asennetaan peilin viereen molemmille puolille pystyyn, jolloin saadaan kasvoille varjoton valaistus. Vessaan vielä lisäksi Innolux Jasmina kattoon.

KHH:n työtason päälle tulee ihan tavallinen loisteputkivalaisin töpselillä varustettuna ja kattoon Innolux Merina. Vaatehuoneisiin, ullakolle ja tekniseen tilaan Enston AVR ja autotalliin sekä varastoon Electroscandian loistelamppuja.

Näiden lisäksi olemme pommittaneet myyjäparkaamme Puukeskuksessa tarjouspyynnöillä lähes päivittäin. Ullakkoportaat tuli jo tilattuakin ja tarjoukset lämpökäsitellystä haapapaneelista (WC:n, pesuhuoneen, KHH:n ja pukuhuoneen kattoihin) sekä kuusipaneelista saunan seiniin ja kattoihin on saatu.

Lisäksi harkitsemme Paroc Paracem akustiikkalevyjä olohuoneen kattoon. Se vähentäisi kaikumista eikä kattoa tarvitsisi tasoittaa ja maalata. Sinne pitää nimittäin laittaa kipsilevyt joka tapauksessa rakenteen jäykistämisen takia.

Myös rakennusteline on ostoslistalla. Aikomuksemme tehdä sisätöitä maalausten osalta on laajentunut myös tasoituksiin ja molemmissa telinettä tarvitaan. Lisäksi sitä tarvitaan keväämmällä ulkomaalauksessa ja myös mökillä löytyy sille käyttöä, joten ajattelimme ostaa oman.

Laatoitustarjouksia on myös pyydetty, mutta lupauksista huolimatta vielä ei ole yhtään saatu.

Vähän alkaa jo olla taisteluväsymystä ilmassa. Saisi tämä säätäminen jo pikkuhiljaa loppua. Tuntuu että koko ajan tulee uusia pieniä rahareikiä, joita budjetissa ei ole huomioitu. No, eiköhän tästä kuitenkin selvitä. Raksalla työt kuitenkin edistyy, levytykset ovat jatkuneet, samoin muuraukset ja ensimmäisiä sisäkattojakin on jo aloiteltu. Uskaltaisiko sanoa että loppu kuitenkin häämöttää jo tuolla jossain...

tiistai 11. tammikuuta 2011

Murphyn laki

Edellisen kirjoituksen jälkeen loma oli lopussa, joten oli selvää että lähes kaikki muukin alkoi mennä pieleen. Ensin iski flunssa. Joka voi vieläkin paremmin kuin potilas. Ei sitten tarvinnut mennä raksalle siivoamaan. Sitten tuli suojasäät, jotka aiheuttivat motivaatiokämpän pihatien sulamisen ihan mahdottomaan kuntoon. Kun kaikki naapurit olivat vuoronperään käyneet jäämässä autoillaan pihalle jumiin, emme viitsineet edes yrittää (pihatie kulkee rivitaloyhtiön talojen välissä n. 100 metriä ja automme maavara on vähän matalampaa sorttia).

Ei hätää, ajattelimme. Kristiina on toistaiseksi selvinnyt ilman flunssaa ja raksa-automme Kusti on parkissa paremmassa paikassa ja kulkee muutenkin syvemmässäkin lumessa hyvin. Tuumasta toimeen, mutta ei kahta ilman kolmatta. Kaivettuaan Kustin lomien aikaisesta hangesta Kristiina totesi ettei uskollinen ratsumme herää henkiin. Akku oli kuollut. Ei siis vain tyhjä, vaan ihan kuollut. "Kaputt", sanoisi kyseisen Volkkarin koonnut turkkilainenkin.

Maanantaina esitimme puhelimitse vienon toiveen huoltoyhtiön suuntaan että tulisivat talvisodan hengessä aurallaan pelastamaan mottiin jääneet kansalaiset. Ja tulivathan he. Yhdeksän jälkeen illalla. No, taisi heillä olla pari muutakin pihaa aurattavana.

Tänään oli kuitenkin jo parempi päivä. Pihatie oli taas kulkukelpoinen ja Kustiinkin saatiin uusi akku. Raksallekin kuuluu hyvää. Sisäseinät ovat edistyneet hyvin. Puisista väliseinistä puuttuu enää muutama pieni ja muurauksetkin alkanevat kohta, sillä harkot ovat jo tulleet.

Vähän kuvasaldoa tähän väliin. Kipusin työhuoneeseen ensimmäisen kerran. Sieltä on tälläinen näkymä. Suoraan vastapäätä ylhäällä on ullakko. Sen alla on TV-huone ja vasemmalla eteinen. Loput on olohuonetta.


Työhuone itsessään oli isompi kuin kuvittelin. Oikealla näkyvän pikkuikkunan vasemmassa reunassa tulee suunnilleen olemaan vapaa korkeus 160 cm ja niille paikkeille hankitaan koko työhuoneen mittainen liukuovisto. Eli se loppu jää säilytystilaksi. Isommista ikkunoista oli muuten mukavat näkymät ympäristöön.



Keittiö nähtynä työhuoneen ovelta. Tuo seinän yläosa laskeutunee vielä hieman alemmas.


Huomenna viimeistellään läpiviennit katolle ja sähkömiehen pitäisi tulla myös huomenna tai sitten torstaina. Ja allekirjoittanut menee tohtorille hakemaan jotain troppia tähän räkätautiin. Muuta muistilistalla olevaa on mm. sisäovitoimituksen muutosten ilmoittaminen Jeld-Wenille, toimitusluettelossa kun oli pari virhettä.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Parempia kuvia

Lupailin eilen parempia kuvia. No eipä raksalle päivänvalossa tänäänkään ehditty, mutta oikea kamera sentään oli mukana. Kosteutta oli yllättävän vähän, ilmeisesti suurimmat tuuletettiin pihalle jo perjantaina muovien laiton yhteydessä. Kuvassa olohuone isoine ikkunoineen sekä välipohjan alle jäävä TV/vierashuone ja sen yläpuolella oleva ullakko. Myös pääovi ja osa eteisestä näkyy. Ovi ei lopullisesti ole noin pieni, vaan raksaoven tilalle tulee normaalilevyinen ovi sekä avattava levike ja lisäksi vielä korkea ja kapea ikkuna, joka näkyy seuraavassa kuvassa.


Tässä näkymä makuuhuoneiden, keittiön ja kylpyhuoneen läpi tekniseen tilaan ja eteisen toiseen puoliskoon. Sinisen ja punaisen putken yläpuolella häämöttää em. ikkuna.


Autotalli on jäänyt ihan paitsioon, koska emme ole päässeet ovesta sisään ilman kahvoja. Tänään keksimme keinon. Yllättävän hyvin riittää pienen Ixuksen salama kuvaamaan pimeässä. Näissä tallikuvissa ainoa valo salaman lisäksi tuli HongKongin halpis LED-otsalampusta. Kuva on nosto-oven suunnasta tallin perälle.


Tässä autokatoksen taakse jäävä varastoa tallin sisäpuolelta nähtynä.


Oli mukava huomata että tallista ja varastosta näyttäisi tulevan ihan hyvän kokoisia. Kummasti tilat vaikuttavat suuremmilta kun lattian pinta nousee parikymmentä senttiä ja katto lasketaan alas.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Lumitöitä

Kävimme illalla raksalla uudemman kerran, lumitöitä tekemässä. Ensi talveksi täytyy varmaan hankkia vaikka puskulevyllä varustettu mönkijä tms. Tuo ajotie ja autopiha on sen verran iso, ettei koko talvea kolatakaan jaksa. Varsinkin jos talvet alkavat tälläisiä olemaan. Lumilinkokin voisi ehkä toimia, tosin linkoamissuunnat ovat vähän vähissä. Miten te muut homman hoidatte? Oletteko palkanneet paikallisen aurakuskin vai omin voiminko isommat lumityöt hoituvat?

Kävimme toki talossa sisälläkin, timpuri oli asentanut aiemmin mainittua alapohjan tarkistusluukkua paikoilleen. Kuvassa on luukun kehys valettuna aukkoon ja kehyksessä luukun tiivistyvä lämpöeristeosa. Tuohon tulee päälle vielä varsinainen kantava pintaluukku.


Iloksemme myös Terawatin sähkömies oli käynyt paikalla vetämässä lattian alle jäävät sähkövedot. Seuraavaksi taloon laitetaan valuverkot (vai mikä niiden oikea termi on?) ja maanantaina Tom Allen tuleekin sitten asentamaan lattialämmitysputkia.

lauantai 12. kesäkuuta 2010

Keskuspölynimuri

Teri-Talon talopakettitoimitukseen kuuluu myös keskuspölynimuri Beam Serenity 3.0. Otimme lisäksi kaksi roskaluukkua, jotka olisi tarkoitus laittaa keittiöön ja eteiseen. Niihin on sitten kätevää pikaisesti lakaista roskia ilman että tarvitsee kaivaa imuletkua esiin.

Imuletkusta puheenollen, sen sijoituspaikka mietityttää. Putki lienee 10-15 metriä pitkä, joten sen sullominen kaappiin ei välttämättä ole kivaa. Olen kuullut että joskus lattian alle eristekerrokseen on asennettu sopivan mittainen ja kokoinen putki, jonka toinen pää on tuotu esim. siivouskomeroon. Imuletkun voi sitten työntää tähän putkeen säilöön. Tuo voisi olla aika näppärää. Onko kellään kokemuksia?

keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Maalämpö, lattialämmitys ja kiintokalusteet

Eilen teimme Puustellin kanssa kaupat eteisen, vessojen ja kodinhoitohuoneen kiintokalusteista. Luottomyyjämme Jani Luukkonen Puustellin Vantaan myymälästä teki taas hyvät suunnitelmat ja tarjouksen, kuten aiemmin kerroimme. Otamme Puustellista muut paitsi hanat, Janin arveltua että saamme hanat halvemmalla putkiurakan yhteydessä.

Lämmityksen osalta päädyimme hyväksymään Tom Allen Oy:n tarjouksen. Tarjous oli saamistamme hinnaltaan keskivaiheilla, mutta selkein, kattavin ja vakuuttavin. Se miellytti meitä itseämme eniten ja kun LVI-suunnittelijammekin sitä suositteli, niin päätös oli helppo. Meille tulee siis maalämpöpumpuksi Danfoss DHP-H8. Vesikiertoinen lattialämmitys toteutetaan Thermofloorin tuotteilla ja Danfossin säätöjärjestelmällä. Porakaivoa on suunniteltu porattavan 155 metriä. Koko homman hinta asennuksineen on 17000 euron huitteilla.

Viilennyksestä ja ilmastoinnista puhuttiin monenkin tarjoajan kanssa, mutta päätimme taas tässä kohtaa vähän säästää. Asiantuntijat kertoivat ettei porakaivosta saatava "maakylmä" riitä kunnolla koko talon viilennykseen, varsinaiseesta ilmastoinnista puhumattakaan. Oikeaan ilmastointikoneeseen emme halua investoida ja lisäksi kylmä ilma vaatisi eristetyt ilmastointiputket, jotka taas maksaisivat lisää. Talosta tulee kuitenkin nykymääräyksin eristetty ja makuuhuoneet ovat idän puolella, joten eiköhän tuossa pärjätä ilmankin ilmastointia. Jos ei, niin avataan ikkunoita.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Ovista ja ikkunoista

Teri-Talojen talopakettitoimitukseen kuuluvat ikkunat ovat Pihlan Termo -ikkunoita. Nuo ovat nelilasisia puualumiini-ikkunoita, U-arvo tasoa 0,90 W / m2K, joten eiköhän noilla pärjätä. Karmit ovat sisällä valkoiset ja ulkona tummanharmaat, eli sävy RAL7024, jota tulee ulos muutenkin paljon mm. oviin.

Ulko-ovet ovat myös Pihlan tuotteita, pääsisäänkäynnin ovi on Pihla UO205, ikkunalistat oven värisinä:

Kuva: Pihla UO205
Viereen tulee saman mallinen avattava levike, jolloin siitä saa helposti isojakin tavaroita sisään. Teknisen tilan ja varaston oveksi tulee UO200, joka on ihan tavallinen, suora ovi ilman ikkunaa. Kodinhoitohuoneen oveksi tulee Pihla P557-12M, toivottavasti ilman noita ristikoita.

Kuva: Pihla P557_12M

Autotallin nosto-ovi kuuluu myös toimitukseen, malli on Turner 540, ilman ikkunoita. Näiden kaikkien väri on siis ns. arkkitehdin harmaa, RAL7024:

Kuva: Tikkurila
Sisäoviksi vaihdoimme lisähintaan vakioiden muotopuristettujen tilalle massiiviovet. Ne toimittaa Jeld-Wen. Levikkeellisestä ulko-ovesta ei olisi hyötyä, jos eteisen ovi olisi kapea, niinpä sinnekin tulee levikkeellinen malli, satiinilasilla:

Kuva: Jeld-Wen 129 + levike
Muut sisäovet ovat mallia 127, näitä tulee myös kaksi liukuovimekanismilla varustettuna TV/vierashuoneen oveksi:
Kuva: Jeld-Wen 127