tiistai 1. maaliskuuta 2011

Työt käynnistyivät taas

Viikonloppuna kävimme kaivamassa pari talopakettitoimituksen yhteydessä toimitettua rakennustarvikekasaa lumihangen alta esiin. Hyvä olikin, sillä timpurit saivat toisen työmaan muuttokuntoon ja palasivat meille tällä viikolla! Kyllä sitä jo vähän odoteltiinkin, mutta siitä se taas lähtee edistymään vauhdilla. Kävimme iltasella raksalla pyörähtämässä ja mm. seinien levytys oli jatkunut. Timpurit olivat myös tuoneet Puukeskuksesta tilaamamme ullakkoportaat tullessaan.


Pimeässä ei tällä kertaa raksalta kuvia saanut, mutta ensi kerralla sitten.

Muutakin edistystä taustalla on tapahtunut; laatoitukseen saimme lupauksen apuvoimista joten suuret ja sydämelliset kiitokset Mäntsälän suuntaan. Laatta-apu olisi jo tullut katsastamaan työmaatakin, mutta Chevystä räjähti moottori. Kaikenlaisia esteitä sitä raksaajan kiusaksi siunaantuukin.

Tasoiteurakkaa varten olemme vetäneet ässän hihasta ja tilanne senkin suhteen näyttää erinomaiselta. Palaan asiaan, kunhan se varmistuu.

Erikoisparketti.fi toimitti ystävällisesti näytepalan tilaamastamme laminaatista. Se näytti yhtä hyvältä kuin kaupassakin, eikä ainakaan pikakokeen perusteella tunnu erityisen helposti naarmuuntuvalta, vaikka joku sellaisesta mainitsi. Toki kaikkihan naarmuuntuu, jos oikein yrittää. Näytepala toimitetaan edelleen Taitotuotteelle portaiden askelmien sävytystä varten. Niin, varsinaisetkin portaat siis tilattiin jo.

Puukeskuksesta puolestaan kävin hakemassa näytepalat lämpökäsiteltyä haapaa, jota kaavaillaan öljyttynä kosteiden tilojen kattopaneeliksi. Niitä tuossa öljyttiin ja nyt mietimme onko se vieläkin liian vaaleaa.

Talopaketin pystyttäjien suosittelemaa lumiesteiden asentajaa ei ole toistuvista lupauksista huolimatta näkynyt, joten enää ei tarvitse tullakaan. Taisimme löytää tekijän tuolta Facebookin Raksakimpan markkinapaikalta.

Seinien väritystä on myös pähkäilty harva se ilta ja pikkuhiljaa värit taitavat ainakin teoriassa asettua kohdilleen. Pitänee vielä muutamilla väreillä maalata koepalat ihan varmuuden vuoksi. Myös ulkovalojen valinta on aiheuttanut harmaita hiuksia rakentajille, eikä kaikista olla ehkä vieläkään ihan varmoja.

Myös mainio keittiömyyjämme soitteli ja sovimme mittauskäynnin ensi maanantaiksi. Keittiötoimitus olisi näillä näkymin tulossa viikoilla 14-15. Sisäovitoimittaja ilmoitteli myös itsestään tekstiviestillä ja muistutti että ovet olisivat tulossa viikolla 11. Tuota täytynee siirtää hieman eteenpäin, turha niitä on raksalle ottaa vielä, olisivat vain tiellä. Ja vielä Terawatin työnjohtokin kyseli että joko saisi tulla sähkökalusteita asentamaan. Kiitos, mutta ei ihan vielä.

Jotenkin sitä tuntui ettei mitään tapahdu kun timpurit ovat poissa, mutta tuota kirjoittaessa huomaa että edistystähän tässä on tullut koko ajan.

Lopuksi vielä lukijoille tiedoksi, että teille on tulossa kiva yllätys lähiaikoina. Enpä paljasta nyt enempää, mutta kannattaa olla tarkkana!

3 kommenttia:

  1. Heräsi kysymys yhdestä asiasta, mutta en keksinyt kuinka heittäisin privaattina teille kysymyksen.... Pitänee vielä katsoa jos jossain olisi vaikkapa sähköpostiosoitteenne..

    VastaaPoista
  2. Harrin s-postiosoite on harrijv(at)kolumbus.fi. Voit laittaa viestiä tuonne.

    VastaaPoista
  3. Kivastihan teillä on mennyt hommat etiäpäin! Ja nyt varmasti muutokset alkaa huomata vielä paremmin, kun timpurit palaa työmaalle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...