tiistai 3. toukokuuta 2011

95 %

Vappuna saimme uuden valmiusastetodistuksen, siinä luki 95 %! Nyt on siis loppukirin paikka.

Portaamme ovat olleet valmiit jo jonkin aikaa, mutta emme ole tilanneet asennusta vielä, koska olohuoneen maalaus on ollut kesken. On se vieläkin vähän, mutta portaiden taakse jäävät seinät ovat valmiita. Perjantaina ilmoitin Taitotuotteelle että nyt saa tulla. Heidän asennusaikatauluistaan riippuen portaat asennetaan tällä tai ensi viikolla.

Kattopaneelit saapuivat viime viikolla ja timpuri lupasi tulla tällä viikolla niitä asentamaan. Lattialaminaatti on jo ostettu, nyt pitää vaan pyytää Erikoisparkettia toimittamaan ne meille. Sisäovet odottavat asennusta autotallissa.

Jos kaikki menee suunnitellusti, laatta-apu saanee hommat valmiiksi tänään tai huomenna. Eilen laitettiin ikkunoiden smyygejä ja koristekivet saunan seinälle:


Nuo löytyivät tuossa eräänä päivänä K-Raudan tarjouksesta. Kiveä on ikkunan alapuolinen osa ja sivuseinällä 60 cm:n leveydeltä.

Terawatt odottaa että pinnat ovat valmiita ja tulevat sitten asentamaan sähkökalusteita ja tekemään viimeiseiä kytkentöjä. Putkimiehelle täytyneekin soittaa tänään.

Satamiljoonaa pienempää hommaakin on vielä jäljellä ja jonkun pitäisi ehtiä motivaatiokämpässäkin pakkaamaan, mutta ehkä tämä tästä...

6 kommenttia:

  1. 95 on todellakin kunnioitettava luku. Tehän pääsette pian muuttamaan!

    VastaaPoista
  2. Wautsi, mahtava juttu! ei oo enää kuin loppukiri ja pääsette muuttamaan ihanaan uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  3. Kohta pääsette muuttamaan! Näin sivustaseuratessa tää teidänkin rakennusaika on mennyt ihan ykskaks :) Tsemppiä loppukiriin!

    VastaaPoista
  4. Nyt on prossat kohillaan! : )
    Toukokuu kiiruhtaa eteenpäin, mutta uskon, että pysytte perässä!

    VastaaPoista
  5. Hieno homma, tsemppiä lopputohinoihin! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...