Siltä tämä välillä tuntuu, kun yrittää pitää kaikki pallot ilmassa samaan aikaan. Tiedä sitten mitä se on kun varsinainen rakentaminen alkaa.
Nyt on menossa talomyyjän kanssa viimeiset hienosäädöt ennen kauppaa. Toimitussisältöä säädetään, ovimalleja ja värejä lähinnä, mutta kaupat tehtäneen vielä tällä viikolla. Pitää vaan huolehtia että kaikki tarpeellinen tulee kirjattua oikein sopimuksiin, sillä sitten on turha itkeä kun talopaketti tulee tontille. Ei tämä säätäminen tosin tähän lopu, autotalli on vielä piirtämättä talotehtaan toimesta.
Maanrakennus- ja perustustyötarjoukset ovat olleet varsinainen murheenkryyni. Kun kohtuuhintaisia kokonaistarjouksia ei vaan saa, päätimme yrittää jakaa nuo osiin. Paalutuksesta ja perustuksista meillä onkin jo tarjoukset ja tänään soittelin maanrakentajia läpi. Kiireisiä ovat, mutta muutamalta taitaa saada tarjouksen. Onneksi talo tulee vasta syksyllä.
Maalämpö- ja lattialämmitystarjouksia on myös vertailtu. Valinnan teemme Kesselen tarjoaman Stiebelin ja Tom Allenin tarjoaman Danfossin pumppujen välillä. Tällä hetkellä Tom Allenin kalliimpi tarjous tuntuu paremmalta, lähinnä tehokkaamman pumpun, paremman takuun ja kattavamman sisällön takia. Pyysimme vielä LVI-suunnittelijaltamme mielipidettä asiasta ja sen saatuamme teemme päätöksiä tästä.
Lisäksi vielä on hierottu eteisen kaapistoa Puustellin kanssa ja takkoja käyty vertailemassa myymälässä. Toisessakin olisi käyty, jos se olisi ollut auki niinkuin koko muu kauppakeskus. Bajamajan vuokrauksesta rakennusajaksi Kristiina ehti pyytää tarjouksen, 300 € / kk + kuljetukset ja huollot. Kävisköhän raksaajat tuolla hintaa huoltsikan vessassa?
Muita blogeja lukiessani olen huomannut joidenkin rakentajien tekevän näitä asioita rakentamisen lomassa, sitä mukaan kun ne eteen tulevat. Sekin varmaan toimii, mutta me halusimme tehdä näin lähinnä kolmesta syystä: näin toimien meillä lienee etukäteen parempi käsitys kokonaiskustannuksista ja se ei ainakaan huononna kustannusarviossa pysymistä (vaikka yllätyksiä varmasti tulee). Nyt ei myöskään tarvitse kiireessä hyväksyä sitä ensimmäistä kallista tarjousta. Lisäksi veikkaan että kun rakentaminen alkaa, meillä on muutakin puuhaa kuin kilpailuttaminen.
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Jonglööri
Tunnisteet:
autotalli,
blog,
eteinen,
hinta,
kustannusarvio,
LVI,
lämmitys,
maalämpö,
maanrakennus,
perustus,
takka,
talopaketti,
talotehdas,
tarjous,
vinkki
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihan hyvä jos osaa etsiä etukäteen mahdollisimman paljon hintoja ja yhteistyökumppaneita. Kyllä sitä tässä rakentamisen aikana on stressiä muutenkin ihan liikaa :)
VastaaPoistaTyömaa WC:stä kannattaa hakea tarjous www.rakentaja.fi sivuston Jäsentukusta. Sieltä itse tilasin WC:n kolmeksi kuukaudeksi hintaan 385 € sis. rahdin.
Kiitos vinkistä!
VastaaPoistaMeillä on oma rakennustyömaa alkanut keväällä Kanta-Hämeeseen, ja toimimme juuri samalla tavalla kuin te olette toimineet. Eli keittiö, takka, muurari, lattialämmitys jne. oli jo kilpailutettu ja hankittu ennen kuin kaivuri teki tontilla mitään.
VastaaPoistaNyt perustusten teon jälkeen tämä tuntuu tällä hetkellä vain hyvältä ratkaisulta, sillä kyllä hommaa piisaa ilman isojen juttujen kilpailutustakin.
t. JohannaHL
Hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty! :) Ja nyt sitä aikaa on kilpailuttaa ja miettiä. Kun raksa pyörii niin aika menee sen pyörittämiseen ja enemmän "päivittäiseen/arkisempaan" rakentamiseen.
VastaaPoistaMeillä on Tom Allenin masiinat (pumppu + erillinen lämminvesivaraaja n. 300l). Niistä oltiin kuultu hyvää ja juurikin tehokkaammat vehkeet (talo vajaa 300neliöö eli lämmitettävää riittää) ja useampi muukin tuttu rakentaja on nämä valinnut eikä ole valituksia kuulunut (koputan puuta!). Kaikki meni hyvin heidän puolesta ja toimi ajallaan. Vaan kerran lämmitys löi pois päältä (kesällä) kun ylipaisuntasäiliössä ei ollut riittävästi nestettä. Näin usein käykin ekan vuoden jälkeen (kerrottiin jos asennusvaiheessa), soitto Allenille ja parin päivän päästä (kesäloma-aika) tuli ukko lisäämään nestettä ja taas toimi. Tuon pari päivää käytettiin sitten sähkövastusta.
t.vakilukija :)
Jos ette ole vielä päättäneet maalämpöä niin pyytäkää tarjous Lämpödiileriltä. Saimme sieltä hyvän tarjouksen Niben järjestelmästä samoin palvelu oli erinomaista. Otettiin sitten koko järjestelmä lattialämmityksineen sieltä.
VastaaPoistaSaimme kyllä Lämpödiileriltä tarjouksen ja hyvää palveluakin. Tiputimme sen kuitenkin pois, koska se oli lähes yhtä kallis kuin Tom Allen, vaikka sisälsi pienempitehoisen pumpun. Toisaalta se oli kalliimpi kuin Kesselen vastaava tarjous.
VastaaPoistaLisäksi Niben takuu on 2 vuotta, Danfossin 5 vuotta.
Mekin tehtiin päätöksiä aikapitkälle etukäteen. Kun projekti oikeesti lähtee käyntiin, huomaa ettei sieltä tontilta jouda lähteä kauppoihin enää kiertelemään (varsinkin jos on vielä lapsia ja meinaa itse jollain tapaa osallistua tekemisiin)
VastaaPoistaItse ostettiin Biolanin kompostikäymälä tontlle raksakäyttöön ja viedään se nyt sitten mökille, kun sitä ei tontilla enää tarvita.
Vaikka tosin lumien sulaessa lumen alta on paljastuntut muutamia "ylläreitä", kun vessaa ei olekaan vaivauduttu käyttämään...