maanantai 18. huhtikuuta 2011

Viikonloppu

Viikonloppu meni taas hujauksessa ja sen verran kiireitä oli ettei panelointia vielä päästy aloittamaan. Siihen tosin vaikutti sekin että pitää vähän tutkia millaisia listoja lämpökäsitellystä männystä tms. värisestä on saatavilla. Pikkuraksaajan kylppäri pitäisi saada nimittäin paneloitua pituussuunnassa, muuten tulee hukkaa lähes 50 %, koska emme halua jatkoja paneeleihin. Tuossa on sitten vaan sellainen ongelma että pitäisi saada yli kolme senttiä leveät listat, jotta päätyseinillä raot peittyy. Lisäksi pitää pähkäillä miten Megaman Planex -valoille saadaan 90 mm reikä panelointiin. Ainakaan Bauhausista ei löytynyt tuon kokoista reikäporaa.

Naulapyssysetti on sentään kasattu ja koeajettu. Hyvin toimii. Enkä edes ampunut itseäni varpaaseen. Hyvä alku siis.

Kodin Ykkösessä oli Elfa-hyllyköiden osat -20 % tarjouksessa, joten käytiin hankkimassa niitä pakettiautollinen. Osa meni tilaukseen, mutta eipä niitä ihan vielä tarvitakaan. Laitamme Elfaa vaatehuoneeseen kolmelle seinälle, joten tuo tarjous oli ihan merkittävä rahallisestikin.

Lisäksi ohjelmassa oli pari pikku hommaa, jotka on pitänyt tehdä jo pitkään, sekä siivousta sisällä ja ulkona. Kannoimme myös sisään myös märkätilojen paneelit, hankkimamme rättipatterit (Sentakia XY-4), yllä mainitut Elfat sekä perjantaina saapuneet Jeld-Wenin sisäovet. Tuossa oikeastaan tiivistyykin talon rakennuttamisen työt; vaikka itse ei juurikaan osallistu varsinaiseen rakentamiseen, siivousta ja tavaroiden kantamista riittää kyllä.

Kalusteasennuskin oli viime viikolla vielä edennyt. Kodinhoitohuone on jo pitkällä:


Vasemmalla on jo kaikki kaapit paikallaan. Oikealta puuttuu vielä vähän. Tuon irrallaan olevan alakaapin päälle tulee pyykkiallas ja sen sekä lähimpänä kameraa olevan korkean kaapin väliin tulee pesutorni.

5 kommenttia:

  1. Moi, kyllä Megamaneille sopivia reikäporia löytyy. Minä olen niitä tainnut upotella parikymmentä kappalaetta panelikattono, ja olikohan IKH:sta ostettu reikäporasarja missä on pari milliä yli-iso reikä noille. Noissahan on aika pitkä huuli, eli saa olla reiät ihan reiluja ja silti peittyy hyvin. t.Pekka

    VastaaPoista
  2. Bauhausissakin oli 92 millinen. Pysyykö Planex siinä hyvin?

    VastaaPoista
  3. Mä jo niin odotan, että te muutatte! Niin valmista jo!! : )

    VastaaPoista
  4. Varmaan olet kerennyt jo poran ostaa, mutta pysyy oikein hyvin 92 millisessä lokosessa. t.Pekka

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!