perjantai 28. toukokuuta 2010

Ulkomaalaus

Ulkomaali on vaivannut rakennuttajien mieltä koko suunnittelun ajan. Nykyisissä maaleissa kun on jonkin verran ongelmia. Kuten aiemmin kerroin, edellisen talomme ulkomaaliin tuli muutaman vuoden jälkeen homepilkkuja. Urakoitsija tai maalitoimittaja ei tietenkään ottanut asiasta vastuuta. Tämä kuitenkin on yleinen ongelma nykyään ja johtunee ainakin osittain homeenestoaineena käytetyn lyijyn korvaamisella tehottomimmilla aineilla EU:n vaatimuksesta. Mökillä taas lateksimaali kuoriutuu liuskoina irti ja edessä olevan huoltomaalauksen pohjatyöt hirvittävät jo etukäteen.

Valitsimme talon väriksi tarjolla olevista keltaisen, yhtenä ajatuksena mahdollisuus totetuttaa se perinteisellä keittomaalilla, keltamullalla. Multamaalin parhaita ominaisuuksia on helppo huoltomaalaus; pölyt pois ja uutta päälle. Pysyvyys ei kuitenkaan ole multamaalin parhaita ominaisuuksia, kuten eilen ilmestyneen Rakennusmaailma-lehden testistä saimme lukea.

Multamaali pitäisi maalata puhtaan puun päälle ja vaikka Teri-Talot olisi ollut valmis toimittamaan ulkoverhouksen maalaamattomana, mitään alennusta siitä ei olisi tullut. Maalaamattoman, jo asennetun ulkoverhouksen maalaus jälkeenpäin voi aiheuttaa maalaamattoman puun tulemisen näkyviin ponteista puun kuivuessa ja kutistuessa. Lisäksi huoletti miten käy, jos talopaketti tulee syksyn sateisiin täysin maalaamattomana.

Näistä syistä johtuen tulimme siihen tulokseen että otetaan verhous pohjamaalattuna ja vedetään siihen päälle esim. Rakennusmaailman testivoittaja, Uulan Petrooliöljymaali. Tuollainen perinteinen öljymaali pitäisi myös olla kohtuullisen helppo huoltomaalattava. Lisäksi pohjamaalin saa keltaisena, jolloin lautojen kutistuminen ei tuo näkyviin puhdasta puuta.

3 kommenttia:

  1. Mulle vinkkasi maalariserkku, ettei missään nimessä saa käyttää Uulan maaleja. Pitänee tiedustella tässä syytä, että mistä moinen jyrkkä mielipide. :)

    VastaaPoista
  2. Joo, kysäse ihmeessä. Olisi kiva kuulla...

    VastaaPoista
  3. Meillä on nykyisen talon maali Uulalta ja hyvä on ollut (tosin vasta vuoden).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...