keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Toiveita

Ennen yhteydenottoa arkkitehteihin oli syytä laittaa ajatuksia ja toiveita paperille.

Alunperin haavenamme oli kivitalo. Tontillemme rakennettavan talon tulee kuitenkin kaavamääräysten mukaan olla puuverhoiltu ja koska budjettimmekin on rajallinen, teimme heti alkuun ensimmäisen kompromissin ja päädyimme puutaloon. Edellinen talomme oli kaksikerroksinen ja se alkoi pidemmän päälle ärsyttämään. Aina oli tavarat väärässä kerroksessa. Koska talostamme ei tule ylettömän iso, yksitasoinen muodostuu varmaan helpommin avaran tuntuiseksikin ja siellä on vanhuksena helpompi viilettää rollaattorilla... Yksikerroksisuus ehkä osaltaan helpottaa myös budjettipaineita.

Valmiita pohjia ja rakentamisen neliöhintoja tutkaltuamme olemme ajatelleet meille sopivan talon olevan huoneistoalaltaan noin 130 - 140 neliön luokkaa. Jokainen neliö on kallis paitsi rakentaa, myös lämmittää. Ja pitää se neliö jonkun siivotakin. Asukkaita tulee olemaan max. kolme plus koira. Ei ole siis järkeä (eikä rahaa) rakentaa mitään hehtaarihallia.

Tyylillisesti toiveenani olisi moderni ja ajaton talo. Kristiina hyväksyisi hieman perinnetalo-tyylisemmänkin ratkaisun, mutta itse en oikein tykkää niistä. Saas nähdä tuleeko tästä tahtojen taistelu...

Joka tapauksessa talo saisi olla eloisampi kuin suorakaiteen muotoinen peruslaatikko. L-muoto voisi olla kiva, se loisi suojaisan pihapiirin länsi-etelä suuntaan. Vältetään kuitenkin turhia (ja kalliita) nurkkia, ja erityisesti erkkereitä. Vaikka varsinainen asuinala olisikin suorakaiteen muotoinen, esim. lasitettu terassi voisi luoda tuon L:n sakaran. Tai sitten eloisuutta voisi hakea tavallisesta harjakatosta poikkeavalla ratkaisulla (esim. näin). Sellainen voisi olla hieno joka tapauksessa. Katon tulisi myös mahdollistaa isot ikkunat ja katetut terassit pihalle päin pimentämättä oleskelutiloja. Kaava sallii tiili- ja peltikatot. Aiemmista hyvistä kokemuksista johtuen valinnemme tiilikatteen.

Rakennuksen tulisi myös olla energiataloudellinen, helppo ja halpa ylläpitää. Olisikohan vesikiertoinen lattialämmitys, joku lämpöpumppu-ratkaisu ja poistoilman lämmön talteenotto hyvä vaihtoehto?

Ei kalliita kikkailuja, eikä turhia neliöitä käytäviin tms. Yritetään ylipäätään suosia käytännöllisiä ja yksilöllisiä, mutta kustannustehokkaita ratkaisuja. Mahdollisuuksien mukaan rakennuksessa ja rakennusten asettelemisessa tontille huomioidaan rakennusoikeuden loppuun käyttäminen tulevaisuudessa.

Yritetään tehdä perusratkaisut kunnolla ja tingitään tarvittaessa pintamateriaaleista tms. jotka on helppo vaihtaa myöhemmin.

Vielä puuttuu joku tilaohjelman tapainen, siitä seuraavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...