tiistai 5. marraskuuta 2013

Puoli miljoonaa

Räpsähtipä puoli miljoonaa rikki tuossa StatCounterin sivulaskurissa. Kyseessä siis sivulataukset. Tosin Bloggerin oma laskuri näyttää jo lähes kuuttasataatuhatta, vaikkei ole ollut edes käytössä alusta asti. Ja mikä kummallisinta, se näyttää esim. heinäkuuhun 2007 mennessä reilua viittä tuhatta sivualatausta. Se on hieman outoa, koska blogi on perustettu vasta marraskuussa 2009... No, ehkäpä tuo kertoo kuinka luotettavia tietoja sivulaskurit antavat.

Tässä kuitenkin StatCounterin kuva sivulatauksista viikoittain koko ajalta:



Pari suurempaa piikkiä tuolla näkyy. Ensimmäinen on blogivinkki Villa Painajaisesta huhtikuulta 2011. Toinen taas aiheutui Ilta-Sanomien uutisesta koskien Cisionin julkaisemaa Top Blogit -listaa.

Iso notkahduskin tuolla loppupäässä on ja sen taas aiheutti blogin siirto tuonne talopaketti.fi:n puolelle ja kirjoitusväsymys. Niistä on nyt toivuttu ja suunta on taas ylöspäin.

Sitten vielä perinteinen "hassuimmat hakusanat, joilla blogi on löydetty" -lista, jossa on tällä kertaa valitettavasti vain kaksi ehdokasta:"hana ulisee" ja "epäonnistunut epoksilattia". Onneksi meillä ei ihan noin huonosti mene!

Kiitos kaikille lukijoille ja mukavaa talven odotusta!

3 kommenttia:

  1. Onnea onnea! "Perässä" yritetään tulla. ;)

    VastaaPoista
  2. Heippa, Auroran rakentajat raksablogi on saanut jatkoa blogissa Koti Aurorassa. Tervetuloa vierailulle. www.kotiaurorassa.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Joo, oma taloblogi koki kuoleman vuodatuksen kuvien mukana, vähän kyllä otti päähän. Raksablogi olikin ainoa, jota en sitten koskaan ole jaksanut Bloggeriin siirtää, vaikka muut blogini siirsinkin. Kiva kuitenkin kun olet jaksanut taas alkaa kirjoittelemaan, aina välillä käyn "kurkkaamassa" mitä muille samaan aikaan aloitetuille raksoille kuuluu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...