maanantai 28. tammikuuta 2013

Saunan rakennus - lasiseinä yms.

Saunan rakentelu jatkuu. Toinenkin sivuseinä tuli paneloitua.


Lasiseinän asennuksessa en luottanut itseeni, vaan tilasimme sen asennettuna SunSaunalta. Jostain muualta olisi voinut saada edullisemmin, mutta näin tällä kertaa. Perjantaina heppu kävi asentamassa lasit paikoilleen. Olin aikanaan pyytänyt SunSaunalta jonkun ottamaan mitat, ettei tarvitse sitten kiistellä. Ja hyvinhän nuo paikoilleen sopivat. Ainoastaan ylälista oli jokusen millin liian pitkä, mutta asentaja lyhensi sen paikan päällä.


Ainakaan vielä saunaan ei tahdo nähdä, kun siellä on mustat seinät. Katsotaan miltä näyttää sitten kun saadaan lauteet ja valot paikoilleen.


Ovi on tavallaan kaksiosainen eli tuo levikeosakin on avattavissa.


Ihan putkeen lasihomma ei kuitenkaan mennyt. Olimme tilanneet lasit pronssin sävyisinä ja ainoa sellainen on tuo oven levike, kuten kuvasta näkyy. Muut lasit ovat savunharmaita.


SunSauna otti reklamaation pahoitellen vastaan ja lupasi jo toimittaa uudet lasit asennettuna väärän väristen tilalle.

Samaan konkurssiin olimme tilanneet pienen lasihyllyn suihkujen viereen ja sekin löysi paikkansa.


K-Raudan Cello-tuotemerkiltä on tullut mustaan saunaan sopivat mustat ilmanvaihtoventtiilit. Törkeän kalliita verrattuna tavallisiin valkoisiin, mutta piti ne käydä hankkimassa kuitenkin.


Putkimies Pasi kävi lyhentämässä IV-putket ja asentamassa venttiilit paikoilleen...


...ja samalla hanakin tuli laitettua. Tuosta on nyt sitten kätevä ottaa löylyvettä ja pestä saunaa.


Listoituksiakin ehdin jo aloitella, mutta ei tullut kuvaa otettua. Siitä sitten seuraavaksi.

8 kommenttia:

  1. Juuri meilläkin huomattiin (onneksi) että on olemassa mustia venttiilejä ilmastointiin.. olisi ollut taas yksi lisätyö maalata valkeat tötsät...!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, mekin taidetaan hommata mustat tötsät. Meil on valkoiset ja olen miettinytkin, ett ne pitäisi maalata. nyt säästymme siltä vaivalta! Teillä on hieno sauna!

    VastaaPoista
  3. Hienolta näyttää! Minkä kokoinen tuo teidän sauna on?

    VastaaPoista
  4. 3euron mattamustalla maalaa.

    VastaaPoista
  5. Jep.. Mä maalasin kiukaan sähkörasian kannen mattamustalla hobby-sprayllä tuli tosi siisti ja tuntuis vielä kestävän saunomistakin. 3,5€ makso purkki ja jäikin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ajatus, täytyy maalata itekin tuo sähkörasian kansi.

      Poista
  6. Olikin hyvä, että tuli huomattua nyt tuo teidän saunanveden ottohana. Meillekin on tulossa tuollainen erillinen hana saunan oven viereen, mutta tosiaan hyvä olisi olla tuo bideekin siinä pesua varten :) Aina oppii jotain uutta :) Onneksi sitä ei ole vielä ehditty ostaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...