maanantai 6. helmikuuta 2012

Kummituksia ja blogikatsaus

Olimme viikonlopun taas kerran mökillä. Sunnuntai-illalla kotiin palatessamme ei ollut kovin mukavaa huomata että yhdestäkään hanasta ei tule pisaraakaan vettä. Naapurissa vettä tuli normaalisti. Lämmöt olivat viikonlopun aikana normaalisti päällä, vain IV-kone oli "Poissa"-asennossa.

Teknisessä tilassa totesin että kaikki putket olivat kohtuullisen lämpöisen tuntuisia, eikä ainakaan missään tapauksessa jäässä.


Sen jälkeen könysin lattian alle alapohjaan ja siellä oli sama tilanne; sen verran lämmintä oli joka kohdassa, että putket eivät sielläkään jäässä olleet.



Epätoivoisesti jätimme yhden hanan auki ja kolmen-neljän tunnin kuluttua vesi alkoikin yhtäkkiä virrata itsekseen ilman muita toimenpiteitä.

Viikonloppuna Lahelassa oli kai ollut lähes -30° C pakkasta ja sunnuntai-illalla oli jo lauhtunut kovasti. Jos jäätä jossain oli, niin sen täytyi olla talon ulkopuolella, mutta mikä sen siellä olisi yhtäkkiä sulattanut kun pakkasta kuitenkin oli? Putkimies sanoi että: ”Lauhtuminen kummittelee kunnan tulovesiputkessa.” Ilmeisesti näin, mutta vesilaitos ei vielä ole ottanut kantaa.

Kummituksia tai ei, oudolta tuo minusta tuntuu. Syyllisellä ei nyt sinänsä olisi väliä, mutta olisi kiva välttyä tuolta jatkossa. Onkos muilla samankaltaisia kokemuksia?


Sitten vuorossa päivän blogikatsaus:

Timpalla on asiaa lämmitysjärjestelmien säädöistä ja energiankulutuksesta Rakennusprojekti.fi -blogissa. Tutustu!

Oma koti valkoinen -blogissa on aivan loistava arvonta. Palkintona Tivoli Audio Model One! Ja värinkin saa valita itse!



Käy osallistumassa! Tai itse asiassa, älä käy. Minulle jää silloin parempi mahdollisuus voittaa...

6 kommenttia:

  1. Olisiko se jäätulppa (jos sellainen oli jossain) kuitenkin suht lähellä teidän tonttia tai teidän tontilla? Siis jos kerran naapurin vedet virtasi ihan normaalisti?

    VastaaPoista
  2. Joo, varmaan oli tontilla tai ainakin ihan lähellä. Mutta ei talossa eikä talon alla, sen verran lämmintä oli joka paikassa.

    VastaaPoista
  3. Kiitti muuten arvontavinkistä, kävin pienentämässä sun mahdollisuuksia :D

    VastaaPoista
  4. Eihän tulovesiputkessa ole kotona/poissa sähkösulkua, joka olisi yhdistetty IV-koneen kotona/poissa toimintoon?

    VastaaPoista
  5. Vesilaitoksen ukko oli (aiheellisesti) sitä mieltä että koska naapuriin tuli vettä, putki ei varmaankaan ollut jäässä "kunnan puolella" vaan tontillamme. Sanoi vielä että "Todennäköisesti teidän tonttijohtonne oli jäässä sokkelin lähettyvillä, josta yleensä vesijohto jäätyy."

    Anonyymi: ei ole sulkua.

    VastaaPoista
  6. Kuulin tutulta, että heillä oli jäätynyt myös vesiputki kovilla pakkasilla. Putki on yli 2 metrin syvyydessä, mutta täyttönä on vain soraa ja pakkanen pääsee sorassa etenemään ihan eri lailla kuin hiekka-/savimaassa. Soran päällä heillä on puurakenteinen terassi, eli luntakaan ei tuossa kohtaa ole suojaamassa. Tällä tutulla ainut vaihtoehto oli ujuttaa sähkölämmityskaapeli (tms.) vesiputken kaveriksi, kun terassiakaan ei voinut lähteä purkamaan, jotta sorat saisi vaihdettua tiiviimpään tavaraan. Eipä tälläistä(kään) maallikko tule rakennusvaiheessa ehkä ajatelleeksi...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...