torstai 26. tammikuuta 2012

Kuulumisia

Tuolla kommenteissa jo kyseltiin kuulumisiamme ja täytyy myöntää että vähälle on jäänyt blogin päivitys. Johtunee siitä että kaiken muun kanssa on ollut niin kiire ettei ole oikein ehtinyt raksaamaan.

Mökillä käytiin tarkastamassa myrskytuhoja loppiaisena, mutta yllätyksiä ei enää onneksi löytynyt. Vaihdoimme myös molemmat autot vähän tuoreempiin, pientä säätöä siinäkin. Jos muuten joku haluaa hyvän farkku-Golfin, se löytyy nyt Keravan Laakkoselta. Jostain kumman syystä tuosta ilmoituksesta puuttuu tieto panoraamakattoikkunasta, joka on ihan sairaan hieno...

Kävin myös firman reissulla La Thuilessa, Italian Alpeilla. La Thuile sijaitsee Mont Blancin kupeessa Aostan laaksossa jossa pari muutakin tyyppiä on käväissyt. Siellä ovat retkeilleet esim. Hannibal norsuineen ja Napoleon armeijoineen.


Koska en itse laskettele niin eihän tuollaiseen paikkaa tulisi omin päin lähdettyä, joten oli mukavaa käydä edes kerran. Hieno matka ja hienot maisemat.


Tutustuimme Aostan laaksossa mm. Alppimuseoon Bardin linnakkeessa, jonka 400 solttua aikoinaan pysäyttivät Napoleonin 40000:n miehen armeijan paikoilleen pariksi viikoksi. Bonaparten poika veti siitä herneen nenään joten ukoille (ja linnakkeelle) kävi sittemmin kehnosti, mutta yritys oli hyvä.


Ai niin.. tämänhän piti olla raksa- eikä matkailublogi. Asiaan siis; autotalli on ihan hivenen edistynyt kaiken kiireen keskellä. Kaikki kokonaiset kipsilevyt on jo paikoillaan, enää puuttuu pieniä paloja sieltä täältä. Niiden kimppuun seuraavaksi.

3 kommenttia:

  1. Hienot maisemat kyllä ja linnake näyttää upealta. Olisipa kyllä itsekkin kiva päästä lomailemaan. No, miehellä on vielä kaksi viikkoa lomia tälle vuodelle jäljellä jotta ehkäpä sitä edes pikkuiselle lomalle pääsee vielä :)

    VastaaPoista
  2. Heh... Pieni maailma - samalla reissulla oltiin...

    VastaaPoista
  3. Jaahas.. pieni maailma tosiaan :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...