maanantai 10. lokakuuta 2011

Vaneria ja lämpöä

Viikonloppuna saatiin vaihteeksi jotain aikaiseksikin. Timpurit tulevat loppuviikosta tai ensi viikon alussa ja teimme hieman valmistelevia hommia. Ikkunoiden viereiset somisteet tehdään siis vanerista ja hain tavaraa Puukeskuksesta. 12 mm havuvanerilevyn hinta Bauhausissa oli n. 36 €, Puukeskuksesta sain 19 eurolla. Neljä levyä vain tarvitsimme, joten ei tuossa isoja rahoja säästynyt, mutta yllättävän suuri hintaero oli kuitenkin.

Bauhausista tilasimme sen sijaan maalia jo aiemmin. Ulkomaaliksihan meille on valittu jo aikoja sitten Uulan Petrooliöljymaali. Somisteosat maalataan ulko-ovien, ikkunankarmien yms. tapaan "arkkitehdin harmaalla", eli sävy on RAL7024. Uulan värikartassa tuota ei ole, mutta tilaamalla sitäkin sai alle viikossa. Väri sävytettiin Uulan Myrsky-väriin.

Kristiina maalasi siis nuo vanerit, alle laitettiin toki ensin Uulan homeenestoaine. Maalauspajana toimi autotalli ja kuvasta saa vain kalpean aavistuksen siitä kuinka täynnä se on rojua.


Itse kaivelin tallista esiin smyygilautoja, kynnys- ja ikkunapeltejä timpureita varten. Olo oli kuin arkeologilla; rakennusprojektin eri vaiheet roinakerrostumissa olivat selkeästi nähtävillä. Täytyisi varmaan pitää raksatarvikekirpputori jossain vaiheessa...

Innostuin myös säätämään KHH:n ulko-ovea, se kun on mennyt huonosti kiinni ja toisaalta sarapuolen raosta vetänyt. Ensin irroitin kahvan ja lukon. Voitelin niitä hieman ja kiinnitin ne kunnolla. Enää ei kahva lonksu ja nyt se menee lukkoonkin ilman ihmettelyä. Saranoista sain oven asentoa säädettyä niin että enää ei vedä ja ovi menee helpommin kiinni. Tein saman homman jo aiemmin pääovelle ja siitäkin tuli hyvä. Alkuperäiset timpurit olivat vähän suurpiirteisiä tässä hommassa.

Onnistuneesta säätämisestä innostuneena hyökkäsin maalämpöpumpun kimppuun. Meillä on ollut sisällä oikeastaan koko ajan vähän turhankin lämmin. Aiemmin on kokeiltu säätää huonelämpötilaa vain sillä "pikasäädöllä" vai mikä se on. Mutta sillä jos säätää muut tilat sopiviksi, pesutiloissa on turhan viileää. Siellä saisi olla lämpimämpää kuin muualla talossa. Nyt sukelsin syvemmälle valikkojen syövereihin ja muutin lämpökäyrää, menoveden MIN-asetusta ja huonelämpötilaa. Täytyy seuraavaksi odotella ja katsoa miten tuo asettuu. Jos jollakulla on tuohon säätämiseen vinkkejä niin kuulisin mielelläni.

EDIT 11.10. Tapz kyseli tuolla kommenteissa lämpöpumpun säätöjä. Tässä kuva:


Näiden lisäksi päänäytöllä oleva "Huone"-arvo on säädetty 20 asteeseen.

8 kommenttia:

  1. Meillä on lisämoduli, joka rajoittaa muiden tilojen lattian lämpöä, jotta kosteiden tilojen lattian lämpö saadaan korkeammaksi. Lisämoduli tuo toisen lämpökäyrän normaalin lisäksi. Vaatii tietysti tietynlaiset putkitukset, että moduli pystyy mitään säätämään.

    Vertailun vuoksi kiinnostaisi tietää millaiset arvot teillä on lämpökäyrässä ja menoveden max/min arvossa?

    Meidän laite on Danfoss eli sama, kuin Thermia Diplomat.

    VastaaPoista
  2. Eikö teillä ole pesutiloissa termostaatteja tai muuta säätömahdollisuutta? Ilman huonekohtaisia säätöjä et tuollaista säätöä saa tehtyä. Meillä on ihan jakotukista säädetty virtausmääriä niin, että kaikissa tiloissa on "sopivan" lämpöistä.

    VastaaPoista
  3. Huonetermostaatit eivät ole ainut vaihtoehto. Lämpöpumppu säätää veden lämpötilaa ja mahdollisesti virtausta ulkolämpötilan ja lattiassa kiertävän veden paluulämpötilan mukaan sekä mahdollisen huoneanturin avulla. Termostaatti taasen ohjaa jakotukin säätöventtiileitä eli virtausta pelkän huonelämpötilan perusteella. Kumpi lienee parempi... Kosteisiin tiloihin voisi tietysti laittaa lattia-anturin, mutta lämpöpumppu saa saman tiedon paluuveden lämpötilasta.

    VastaaPoista
  4. Tapani: pesutiloissa ei ole termostaatteja, muissa tiloissa kyllä. Ajatuksena lienee että koska pesutilat halutaan kuitenkin lämpöisimmiksi, niin pumppua säädetään sen mukaan ja muiden huoneiden lämoöä sitten pudotetaan huonetermostaateilla.

    Tapz: lisäsin tuonne tekstiin kuvan uusista säädöistä. Alkutilanteeseen nähden (kun siis sisällä oli liian kuuma) tiputin Huone-arvon 22:sta 20:een, nostin Käyrä-arvon 30:sta 32:een, Min-arvon 22:sta 24:ään. Nämä on siis vedetty ihan hatusta. Lisäyksenä vielä että kaikki huonetermostaatit ovat koko ajan olleet pienimmillään.

    Jostain toisesta blogista muistelen lukeneeni että nimenomaan tuolla Min-arvolla voi tälläisessä tapauksessa pelata. Pitäneekö paikkansa?

    Lämpö sisällä laski miellyttäviin lukemiin näillä säädöillä. Laski se pesutiloissakin, ei ehkä ihan niin paljon kuin ennen, mutta silti liikaa.

    Ehkä pitää jossain vaiheessa alkaa säätää virtauksia jakotukilta, jos ei muu auta.

    Mites muuten nuo jakotukin säätöventtiilit, pitäisikö niissä näkyä/tuntua/kuulua jotain kun huonetermostaattia säätää?

    VastaaPoista
  5. Tuolla min-säädöllä ainakin varmistaa, että lattia pysyy lämpimänä, koska sen viileämpää vettä ei kiertoon laiteta. Mutta jos kosteiden tilojen lattia on sopiva lämmin, niin muualla on kyllä pakko termostaateilla rajoittaa virtausta tai tulee kuuma.

    Kolmen asteen korotus menovedessä nostaa huonelämpötilaa yhdellä asteella. Eli laskit huonelämpötilaa kahdella asteella ja käyrällä nostit sitä vajaan asteen. Silloin sisälämpötila laskee. Käyrän säätäminen on parempi, kuin huonearvon, koska se säätää käyrän jyrkkyyttä, kun taaas huonesäätö käsittääkseni vain nostaa tai laskee koko käyrää.

    VastaaPoista
  6. Olen ymmärtänyt että tuolla Huone-arvolla säädetään haluttu lämpötila ja Käyrää säätämällä varmistetaan että lämpötila saavutetaan ulkoilman lämpötilasta riippumatta.

    Tom Allen / Danfoss / Thermia saisi kyllä tehdä nettin jonkunlaisen säätöohjeen.

    VastaaPoista
  7. Kannattaa huomioida, että tuo huone-lämpötila on lämpöpumpun kannalta vain luku, koska lämpöpumppu ei tiedä sisäilman lämpötilaa ilman lisävarusteena myytävää anturia. Huonetermostaatit eivät ole missään yhteydessä lämpöpumppuun.

    Thermian ohjeessa lukee näin:

    "Sisälämpötilaa nostetaan tai lasketaan muuttamalla HUONE-arvoa. Jos lämpökäyrää säädetään HUONE-arvoa muuttamalla, lämpökäyrä ei jyrkkene tai loivene kuten KÄYRÄ-arvoa muutettaessa, vaan siirtyy kallistuskulmansa säilyttäen 3 °C jokaista HUONE-arvon astemuutosta kohti. Käyrää siirretään 3 astetta siksi, koska menojohdon lämpötilan on noustava 3 astetta, jotta sisälämpötila nousisi 1 asteen."

    http://www.thermia.fi/docroot/dokumentbank/Thermia_user_086U6294_FI.pdf

    VastaaPoista
  8. Hyvin näyttää hommat etenevän..

    - Jukka

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...