keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Järjestystä

Vuorossa lisää hyviä säilytystilojamme. TV-/vierashuoneen päällä sijaitseva ullakko on päässyt vihdoin myös hyötykäyttöön.




Kuten kuvista näkyy, tilaa on vielä hurjasti vaikka mielestämme veimme sinne tosi paljon tavaraa.

Ikeasta kävimme hakemassa 180 cm leveän Oppdal-parisängyn mustanruskeana patjoineen itsellemme ja Odda-sängyn ja samaan sarjaan kuuluvan vaatekaapin Pikkuraksaajalle. Molemmissa sängyissä on kätevät laatikot alla. Vanhat sängyt lähtevät kiertoon mökille eli emme me sentään lattialla ole nukkuneet tähänkään asti. Mukaan lähti myös säkillinen pienempää roinaa ja mm. tuossa ullakkokuvassa näkyvä Turbo-vaaterekki. Hyvin mahtui Kustiin kaikki:


Eilen saatiin pienempi sänky kasattua. Täytyy sanoa että mielummin noita Ikean tuotteita kasailee kuin monia muita. Ainakin osat sopivat toisiinsa eikä ruuveja puutu.

Markus kyseli tuolla vanhan tekstin kommentissa että millaiset niistä ikkunoiden smyygeistä nyt sitten tuli. No, tämmöiset:


Kulmat suojattiin ohuesta pellistä tehdyllä, rei'itetyllä kulmalistalla, jota sai Bauhausista reilulla eurolla kaksi ja puoli metriä. Sen päälle sitten tasoite. Vähän se oli nysväämistä, mutta eipä tarvitse laittaa listoja.

2 kommenttia:

  1. Noista ikkunoista tuli ihan mahtavat! Meillä on sama homma edessä, nimittäin oikean kokoista smyygilautaa ei tunnu löytyvän M I S T Ä Ä N. Asiaa on tuhat kertaa pyöritelty päässä ja onneksi löysin tämän blogisi!
    Osaisitkohan neuvoa hieman. Mitä laitoitte ikkunan ja "kipsilevysoiron" (kuten itse kuvailit) väliin? Jotain silikonia vai vai? Entäs kipsilevysoirojen saumakohtiin - siis niihin kohtiin, jotka muodostaa nurkan?

    VastaaPoista
  2. Ikkunan puitteen ja kipsilevysoiron välissä on ihan vaan tasoitetta, smyygi on siis tasoitettu ja maalattu ikkunaan asti. Samoin nurkissa on tasoitetta. Kuten sanottu, aikamoista nysväämistä se oli.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...