lauantai 12. maaliskuuta 2011

Äänestys päättynyt ja voittaja ratkennut


Photowall.fi -tapettiäänestyksen selkeä voittaja 34 äänellä on:

Vaihtoehto D: Thorn



Muutkin vaihtoehdot saivat tasaisesti ääniä, A eli Calm Bow hieman enemmän kuin loput.

Ristiriitaisimman vastaanoton sai vaihtoehto B eli Disorder. Esim. Janet Operaatio Ahavasta kuvaili sitä sanoin: "...(siitä) tulee mieleen joku sarjamurhaajan asunto.", kun taas Raksanainen Havurinteen hirsitalosta kertoi sen olevan: "Aivan upean maskuliininen, kuvioltaan rikas, mutta kuitenkin iloinen, leikkisä, pirskahteleva ja flirttaileva kokonaisuus."

Kiitos myös kaikille muille muhevista ja kannustavista kommenteista, niitä on ollut hauska lukea!

Omina valintoina ehdotettiin mm. seuraavia: Light Flow - b/w, metsämaisemat yleensä ja Forest erityisesti, sekä Mangolia Memories, Old manuscript of world map, Zen Stone ja Random Lead Types. Myös kaupunkimaisemia ehdotettiin.

Nuokin kaikki olivat hienoja, mutta ei ihan sitä mitä haettiin. Toiset olivat hieman vaisuja ja toiset taas liiankin hallitsevia. Erityisesti varsinaisia valokuvia (esim. maisemia) emme halua. Vaikka kuva auringonlaskusta olisikin kuvana kuinka hieno tahansa, emme silti halua sitä tapetiksi. Se on liian hallitseva, varsinkin pienessä huoneessa. Lisäksi luulen että valokuvaan kyllästyy melko nopeasti. Nämä ovat tietysti makuaisoita, eikä oikeaa tai väärää mielipidettä olekaan.

Tuo voittajahan se taisi meidänkin suosikkimme olla, joten jos ei matkan varrella tule mitään vielä parempaa ideaa vastaan, niin tuollainen sitten varmaan laitetaan. Palataan asiaan kun se tulee ajankohtaiseksi.

Sitten arvontaan, Pikkuraksaaja suoritti arvonnan ennen nukkumaan menoa jokin aika sitten ja Photowall.fi-verkkokaupan 275 euron arvoisen lahjakortin voittaja on:

EMMI

Emmin kommentti oli seuraava:

 Hei.
Ehdottomasti vaihtoehto D.
Ei tee huoneesta liian levotonta, sopii hyvin yhteen värien kanssa.
Yhdellä arvalla.

Paljon onnea voittajalle!

Ottaisitko yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen harrijv(at)kolumbus.fi, niin saat lisätietoja palkinnon lunastamisesta.

Suuri kiitos Photowall.fi:lle, joka tämän arvonnan mahdollisti! Kiitos myös kaikille äänestäneille ja muille lukijoille. Katsotaanpa jos saataisiin joku muukin kilpailu joskus järjestettyä... Halukkaat palkinnon toimittajat voivat ilmoittautua suunnilleen nyt.

5 kommenttia:

  1. Onnea voittajalle, ja tosiaan olisi kiva nähdä joskus tulevaisuudessa, että millainen photowall teille sitten tulikaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Ihan uskomatonta, että arpaonni suosii. Lupaan linkittää kuvan seinästä kun se on valmis.

    VastaaPoista
  3. Jep, paljon onnea Emmmille. Lähetin sinulle äsken infoa.

    En tiedä kumpaa Anne tarkoitti, mutta meidän seinästä blogiin tulee ainakin juttua, kunhan päästään niin pitkälle.

    VastaaPoista
  4. Kiitokset aivojumpasta, onnea voittajalle ja intoa kiireisille rakentajille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...