sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Laatat

Lauantaina haettiin Laattatukusta loputkin laatat. Paitsi että teknisen tilan laatat unohtui ostaa. No, ehkä muutaman neliön jotain halpaa voi ostaa rautakaupastakin. Joka tapauksessa suurin osa laatoista on nyt siis hankittu ja kannettu sisälle.

Tässä sitten niitä laattoja. Ensimmäisen esittelee pikkuraksaaja, tämä on CH Shiny White 20 x 40, kiiltävä valkoinen kaakeli, joka tulee kaikkien pesutilojen, vessan ja KHH:n seinälle.


Edellistä piristämään tulee neljän palan levyiset pystyraidat tästä Lagos Negro 31,5 x 31,5 INT -mosaiikista:


Ja edelleen ko. tilojen lattiaan laitamme tämän Times Black 10 x 10 laatan. Kymppi kertaa kymppi koko lienee hyvä valinta tiloihin joiden lattiassa on kaatoja. Tuossa on myös sen verran epätasaisuutta ettei sen pitäisi olla kovin liukas märkänäkään.


Eteiseen, keittiöön, pukuhuoneeseen ja osittain olohuoneeseenkin (mm. takan ympärille) tulee sitten isompi Norte Negro 29,5 x 42. Aika lähellä edellisen väriä ja pintaa, vaikka valmistaja on eri. No, eipä niitä samaan tilaan tule, joten tuota pientä eroa tuskin käytännössä huomaa.


Tässä kaikki vielä yhteiskuvassa, josta kokoerot on helpommin hahmotettavissa.


Koko satsi siis Laattatukusta, mielestäni kohtuulliseen, noin 2500 €:n hintaan. Ai niin, emme unohtaneet keittiön kaapistojen välitilaa vaan siihen tulee kaakelin sijaan lasi.

Yksi juttu vielä, sähköäkin joku on käyttänyt:


Taitaa mennä hetki että tasauslaskut on edes sinnepäin...

15 kommenttia:

  1. Tykkään! Huolisin nuo kaikki omaa kotiinkin. Mosaiikki on kaunista!

    VastaaPoista
  2. Pesutilojen 10x10 lattialaatta näyttää identtiseltä meidän laattamme kanssa (vaikka nimi ei ole). Ja tuo eteisen laattakin on hyvin lähellä meidän valintaamme. Eli hienolta näyttää :D

    Rakentamisen ajan sähkönkulutuksen arvaus meni meilläkin aika metsään. Tuli sitten sopiva 700 euron tasauslasku tuossa vuoden vaihteessa...

    VastaaPoista
  3. Lattialaattavalinnat hyvin samantapaisia mitä meilläkin on suunnitteella! Ja tuo iso valkea laatta myös, sitäkin tulossa yläkerran kylppäriin meille jonkun valmistajan tekemänä. =) Perusjuttuja, iättömiä ja ajattomia, ja tyylikkäitä.

    Meillä myös tulossa lasi sinne keittiön välitilaan. =) Ehkäpä olette huomanneet monessa muussakin asiassa, että melkolailla samoilla jalanjäljillä ollaan.. ;)
    Hauskaa rakennusviikkoa teille! Meillä kaksi yötä talopaketin tuloon! Sukat pyörii jaloissa..

    VastaaPoista
  4. Meille on tulossa täsmälleen sama seinälaatta kuin teille Shiny White ja myös Laattatukusta. Laattapiste myy samaa laattaa yli 40 Euron hintaan eli hyvin repivät kuluttajaa....

    VastaaPoista
  5. Anne: Mosaiikki valittiin ihan ekaksi eli siitä se ajatus sitten lähti;)

    Tapani: Teillä onkin tosi tyylikäs sisustus!:)

    Taija: Muistan tunteen kun oma talopaketti oli tulossa. Se on tähän mennessä isoin juttu projektissamme - vain muutto uuteen kotiin taitaa mennä fiiliksissä ohi.

    Anonyymi: Huh, huh, mitä hintoja Laattapisteessä! Laatatukusta saimme tuon valkoisen kaakelin hintaan 13 € /m2. Kallein oli mosaiikki, joka maksoi 26 € / yksi tuollainen 31,5 x 31,5 lätty. Harmaat laatat oli 15 ja 22 €/m2. Onneksi on Laattatukun kaltaisia paikkoja, muuten olisi rakentajan budjetti ihan kuralla.

    VastaaPoista
  6. Hyvännäköistä tavaraa. Onko siellä Laattatukussa jatkuvasti aleja vai vain nyt, ts. onko mulla kiire? :-D

    VastaaPoista
  7. Kivoja laattoja valitsitte, tyylikkäitä ja ajattomia!

    Kurkatkaapa Petturinteeltä sitten saumanpuhdistusvinkit, jahka se on ajankohtaista. Meinaan, nuo harmaat laatat näyttää ihan yhtä hankalasti puhdistettavilta kuin meidän vastaavat. ;)

    VastaaPoista
  8. Vasara ja nauloja: Laattatukussa on varmaan jatkuvasti jotain alessa. Mutta ymmärsin että erät ovat rajallisia. Normaalihintaisetkin tuotteet lienevät vähän edullisempia kuin muualla. Kannattanee seurata nettisivuja tai käydä paikanpäällä pähkäilemässä.

    Uku: vinkit on jo melkein printattukin :-)

    VastaaPoista
  9. Tyylikkään näköisiä laattoja! Samalla tyylillä mennään meilläkin ;)

    Innolla jään odottamaan kuvia valmiista pinnoista :)

    VastaaPoista
  10. Klassinen väripari, tyylikäs tulee!

    VastaaPoista
  11. Mä kävin Laattatukusta hakemassa netistä löytämääni "poistoerää" joka oli edellisenä päivänä myyty loppuun, mutta sitä oli kuitenkin tilattu sinne jo lisää.. Että kai se jossain vaiheessa poistuu ;)

    Yhtä ihanaa mosaiikkilaattaa katsoin messuilla, reilusti yli 30e palanen, laattatukussa sama 19e. Mutta Tallinnan laatat ajattelin katsastaa ennen isompia hankintoja kuitenkin, mutta jos ei sieltä niin Laattatukusta tännekkin kaikki hankitaan!

    VastaaPoista
  12. Kauniita laattoja! Tykkään, että tulee kiva, harmoninen ja hyvällä maulla suunniteltu kokonaisuus!! Meilla vasta laatat suunnitteilla...

    VastaaPoista
  13. Kiitos Niina, ja kaikki muutkin. Vaikka ehkä tuntuu että kaikilla on harmaata ja valkoista, niin ajatuksena on tosiaan ollut trendeilyn sijaan se, että noita jaksaisi katsella vähän pidempäänkin.

    VastaaPoista
  14. Hei
    kaikille tosiaan tulee harmaata, onhan se tosi käytännöllinen
    Minä olen vanhanaikainen ja pysyn beigessä linjassa, koska tila on matala.

    Muutaman kysymyksen haluaisin kysyä laattatukusta:

    Kuinka monta neliötä suunnilleen teille noita laattoja tuohon 2500 euroon tuli?
    Mitä mieltä olit laattatukun palvelusta, toimiko teillä homma sujuvasti?

    Meillä taisi hinta olla olla noin 2200 eur ja laattaaa noin 60 neliötä. Mosaaiikki tehosteet pesuhuoneessa maksoi noin 70 eur neliö. Muut vastaavat mosaiikit olisi maksaneet muualla yli 100 eur neliöltä.
    Sähköpostilla en saanut kunnon vastauksia tarjouspyyntöön ja sanoivatkin että he eivät laske laatta määriä asiakkaille kuvien perusteella. Puh vastattiin satunnaisesti ja lopulta kun sain puhelimessa tiedot laattojen toimitusajoista, niin kun menin paikanpäälle niin niissä olikin muutoksia (siis eivät olleetkaan heti varastosta). Lopulta paikanpäällä tumman miehen kanssa valitsin vastaavia laattoja jotka heti varastossa ja vain mosaiikit tulevat myöhemmin. Samoin glitteri sauma aineet ovatkin tilaus tavaraa.

    Mutta muuten ihan ok paikka ja sen sis.suunn on tosi mukava, tosin sähköp ei hänkään vastannut.

    VastaaPoista
  15. Jutta-Mari: laatoitettavia neliöitä on reilu 130, tai ainakin suunnilleen sen verran laattoja ostimme.

    Palvelu pelasi oikein mainiosti. Mutta kokemus palvelusta riippuu tietysti ihan siitä mitä odottaa. Tuollaisesta paikasta ei varmaankaan tosiaan saa samanlaista palvelua kuin jostain "hienommasta" liikkeestä. Asioimme pelkästään henkilökohtaisesti paikan päällä ja silloin se toimi. Myyjä etsi meille makuumme sopivat edulliset laatat ja (varmaan sama) varastomies nosti ne trukilla pakuumme.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...