perjantai 7. tammikuuta 2011

Homma jatkuu

Joulut ja uudet vuodet on vietetty ja lomakin alkaa olla lopuillaan, joten raksalla työt jatkuvat ja blogikin alkaa taas päivittyä.

Lattioista on hiottu betoniliima pois ja sisäseinät ovat alkaneet rakentua. Alla olevassa kuvassa on olohuoneen päätyseinä, johon tulee portaat ylhäällä olevaan työhuoneeseen. Kuten kuvasta näkyy, osa poikittaisista väliseinistä tehdään vanerista. Samoin päätyseinät ovat vaneripintaisia. Tämä on tarpeen rakennuksen jäykistämiseksi. Talon poikittaissuunnassa kun ei ole muuta jäykistävää (esim. välipohjaa), joku rakennusinsinööri voi varmaan kertoa tarkemmin. Vanerin päälle tulee toki vielä kipsilevy, jotta lopullinen seinäpinta säästyy halkeamilta.


Myös keittiön seinät ovat jo melkein kokonaan paikallaan. Samoin työhuoneen lattia on jo pitkällä. Ensi viikoksi pitäisi saada sähkömies vetämään sähköjä väliseiniin. Ja LVI-miestä tarvitaan läpivientin tekoon.

Tämä näin paikaisesti tällä kertaa. Ja muuten, hyvää alkanutta vuotta kaikille! Tänä vuonnahan muutetaan uuteen kotiin, eikös vaan?

5 kommenttia:

  1. Jepujee! Hyvää uutta vuotta! Ja kyllä, tänä vuonna me muutetaan uuteen kotiin! Onko teille muuttoaikataulu (tai -kuukausi) jo tiedossa?

    VastaaPoista
  2. Hyvää tätä vuotta sinnekin. Uuteen kotiin muutetaan keväällä, muuten ollaan taivasalla ;)

    VastaaPoista
  3. Muuttoaikataulua meillä ei ole. Muutetaan sitten kun talo on siinä kunnossa että voidaan / saadaan muuttaa. Tämä on tietoinen valinta; kuten kaikki rakentajat tietävät, projekti stressaa muutenkin jo ihan tarpeeksi, joten emme halunneet tehdä tiukoilla aikatauluilla vielä lisäpaineita. Tarkoituksella ei tietenkään viivytellä, mutta talo valmistuu muuttokuntoon sitten kun valmistuu. Mikä tapahtunee ehkä joskus maalis-huhtikuussa :-) Toivottavasti ennen juhannusta kuitenkin! Toki paljon jää tehtävää sitten vielä muuton jälkeenkin.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, täytyypä katsoa jos tulisi tuollaiselle osallistuttua!

    VastaaPoista
  5. Neiti S siis viittaa tähän Kristiinan kommenttiin: http://talonrakennusprojekti.blogspot.com/2011/01/uuden-opettelua.html#comments

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...