keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Välipäiviä

Joulun jälkeen ei ole paljon tapahtunut, mutta jotain kuitenkin. Timpureiden kanssa sovittiin että jatketaan vasta vuodenvaihteen jälkeen. Me kävimme tietysti raksalla tarkistamassa ettei mitään ikävää ole tapahtunut. Lunta oli taas paljon mutta muuten kaikki oli ok.

Lumesta puheenollen, sain lähialueita auraavan JT Service Oy:n lupautumaan auraamaan ajotien. Reilun satasen ottavat lopputalvesta, plus kuljetus pois tarvittaessa. Jää meille silti lumitöitä tehtäväksi pihalla, mutta tuosta on suuri apu.

2 kommenttia:

  1. On sitä lunta taas kertynyt. Viime talvena oli joku paha lumisateinen viikko milloin en ehtinyt raksalle kunnolla lumitöihin. Ja kun varsinainen kulku taloon oli takakautta (jota pidettiin auki), oli sitten etupihalla sellaiset 50 cm lunta odottamassa. Taisi siinä pari tuntia mennä kolatessa, ja sen jälkeen yritin ehtiä useammin lumitöihin :)

    VastaaPoista
  2. Sitä lunta juu tosiaan riittää, huhhuh. Kun isäntä sais vielä raksakiireiltään hommattua lingon siihen traktoriinsa, niin saisi itse pidettyä tuon tien auki. Toistaiseksi vielä muiden voimin. Täällä sitä lunta tosiaan ON. Hyvää uutta vuotta täpläläisillekin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...