torstai 11. marraskuuta 2010

Vähän pakkia

Perävaunumme oli raksalla täynnä perustusurakasta jäänyttä styroks-roskaa. Myös pystytyksestä ja kattoasennuksesta jääneet roskat olimme keränneet jätesäkkeihin. Koska tarvitsemme perävaunua viikonloppuna muualla, lähdin eilen illalla hakemaan sitä ja roskia ajatuksena kaatiskeikka. Tontille tullessani huomasin että alkuviikon myrsky oli ilmeisesti käynyt visiitillä. Se oli lennättänyt pressun pois isoimman tavarapinon päältä huolimatta painavista kuormalavoista ja lankuista jotka oli siinä painona. Pinon päältä oli lentänyt vielä neljä tuulensuojalevyä ympäri tonttia ja tietysti hajonnut ja kastunut. Myös muiden pinojen päällä olleita suojia tuuli oli riepotellut, mutta onneksi mitään suurempaa vahinkoa ei tullut. Ja suojaukset korjattua sain lopulta roskatkin vietyä.

LVI-urakoitsijan piti aloittaa tänään viemäreiden teolla, mutta useista lupauksista huolimatta LVI-suunnittelija ei toimittanut hänelle kuvia ajoissa. Kuvat saatiin lopulta tänään puolilta päivin, mutta sovimme urakoitsijan kanssa että hän aloittaa vasta maanantaina että jää aikaa tutustua kuviin ja tilata tarvikkeet. Parempi kuitenkin niin, kuin että hätäillään reiät vääriin paikkoihin ontelolaatoissa.

Alun perin talotoimituksen papereista puuttuivat jäykistyslaskelmat. Onneksi tarkka vastaavamme huomasi asian ja pyysi niitä Teriltä. Tuusulan rakennusvalvontakin kun niitä vaatii. Saimme laskelmat tänään ja ne edellyttävät vähän lisähommia, esim. alakerran päätyseiniin tulee sisäpuolelle vanerilevyjä jäykisteeksi. Teri-Talot hoitaa noiden asennnuksen ja tarvittavat materiaalit.

Pikku murheita siis, mutta mielummin niitä kuin isoja...

6 kommenttia:

  1. Höh, ikävä tuuli!!! No, onneks ei enempää tavaraa menny tuulen mukana! Noitten suunnitelmakuvien kans onkin ainainen ongelma, aina tuntuu, et saa oottaa kuvia sieltä sun täältä...

    VastaaPoista
  2. Juu kyllä nuo pienet takapakit taitaa kuulua joka raksaprojektiin, onneksi ei mitään vakavampaa ongelmaa. Ja tulikin tuosta myrskystä mieleen kun kesällä tontilla oli kymmeniä styroksipaaleja odottamassa lattian alle laittoa, ja silloin oli kans kovia tuulia, ja tuuli oli repinyt pakkausmuovit paalien ympäriltä ja styroksit oli pitkin metsiä ja naapureiden tontteja. :P Kiva oli niitä keräillä..

    VastaaPoista
  3. Komia talo teillä.
    Mikäs kaltevuus tuossakatossa on??

    VastaaPoista
  4. Oman kodin onni 2011: tylsintä tuossa kuva-asiassa oli se, että kuvat ovat kyllä olleet valmiita jo aika päivä sitten...

    Linuksenäiti: jaahas, mihinkähän sitä survois styroksit sitten kun tulevat?

    Anonyymi: Kiitos. Olipas hyvä kysymys. Arkkitehtikuviin on merkitty 1:3,5, mutta en ole nyt ihan varma säilyikö tuo Terin suunnitelmissa ihan tarkkaan, mutta sinnepäin se on. Rakennusmääräyksissä vaaditaan pulpettikatolle kaltevuutta 1:5 - 1:2,5 tuolle korttelille.

    VastaaPoista
  5. Onneksi ei suurempaa! Hyvin vaikuttaa Teri-Talot ottavan reklamaatiot.

    VastaaPoista
  6. Hei, luonnonvoimat ovat joskus yllätyksellisiä. Meillä pressut ovat lennelleet usemman kerran tuulen voimasta ja vähän tavaratkin. Kiva mennä aamulla tontille kun huomaa että tavaraa on siellä täällä ja naapurin tuima katse ikkunassa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...