maanantai 1. marraskuuta 2010

Taas siivousta

En aikonut päivittää blogia koska siivouksen lisäksi paljon muuta ei ole viikonlopun aikana tapahtunut. Sain kuitenkin sellaista viestiä että blogipäivityksiä odotellaan. Joten tässä tätä nyt sitten on.

Laudanpätkiä on tosiaan taas siivoiltu pinoihin ja roskat kerätty pois. Pitää tehdä taas kaatiskeikka kunhan Ruukin miehet tulevat laittamaan katon, että saadaan kattopeltipaketeista muovit ja muut roskat myös kyytiin.

Katoista puheen ollen tässä kuva, jossa näkyy paremmin tuo autotallin katto (ja Kusti!):


Talon katon aluskate ja ruodeasennus valmiina, kuistin ja terassin kattojen vastaavat puuttuivat vielä:


Terin miehet jatkavat tällä tietoa torstaihin asti ja sitten pitäisi heidän osaltaan olla valmista. Viimeistään sen jälkeen asennetaan sitten kate taloonkin. Täytyy käydä tänään kysymässä pystyttäjiltä koska telineet saa viedä pois. Katon tekijät eivät kuulemma niitä tarvitse.

Pitäisi varmaan myös organisoida tapaaminen ainakin vastaavan työnjohtajan, timpurin ja putkimiehen kanssa ja käydä läpi seuraavia työvaiheita. Tehdäänkö ensin lattia vai yläpohja? Lattiavaluilla olisi kiire ennen kuin tulee pakkaset ja että ne saa sitten kuivua rauhassa. Toisaalta yläpohja pitää myös eristää jotta saadaan mökkiin lämmintä lattian kuivumista vauhdittamaan. Muna vai kana?

Mitäs muuta? Tom Allen lupaili lattialämmityssuunnitelmaa alkuviikosta. Se kiinnostaa, koska alunperin olivat laittamassa jakotukkia olohuoneeseen rappusten alle. No, se nyt ei ole kovin hyvä ajatus, joten ehdotin seinän takana olevaa kodinhoitohuonetta ja sinne se pitäisi nyt olla tulossa.

Ai niin, viikon huumoripläjäys tuli Parocilta: sain tekstiviestin että eristetoimitus saapuu sinä ja sinä päivänä, klo 06:00-20:00. Ystävällistä sinänsä ilmoittaa toimituksesta ja vielä hyvissä ajoin, mutta ajattelivatkohan he että päivystän tontilla koko ajan? Miksei sitten saman tien 00:00-23:59? Joo, koskaan ei ole hyvä :-)

7 kommenttia:

  1. Ihan vaan tässä ruokkiksella blogeja katselen... : )

    Hyvä tuo Paroc. Siinä on vähän väkisin väännetyn palveluhenkisyyden makua. Tekstiviesti kääntyy itseään vastaan, kun ei ole uskallettu tarkempaa aikaa syöttää järjestelmään (eiköhän se ollut joku määrämuotoinen viesti).

    Ei muuta kuin kaffetta termariin ja raksalle odottamaan eristemobiilin saapumista.

    VastaaPoista
  2. Kerrankin ovat rehellisiä tuossa aika-arviossa (yleensähän se on, että juu, aamupävällä sitten, ja auto on pihassa puoli seitsemän illalla).

    Meillä lähti tänään nousemaan seinät (tosi suureellisesti sanottu, varmaan on tasan yksi harkkokerros vasta muurattu jos sitäkään), ja nyt mietin tuota samaa, että valetaanko lattia nyt vai sitten vasta kun on yläkerta ja välikattokin tehty, että lämmöt pysyy. Kun sitä valua tarttee varmaan lämmittää kuivumisaikana, ettei se jäädy, niin olisi helpompaa, jos olisi seinät ja katto ympärillä...

    VastaaPoista
  3. Parocilla on varmaan sitten ollut postipäivä ;), myös meidän laatikosta löytyi samansuuntainen ilmoitus perjantaina. Ihan varmasti päivystetään tontilla koko päivä odottamassa villarekkaa...

    VastaaPoista
  4. On se kiva kuulla kuulumisia, vaikka ne eivät itsestä niin kummoisilta kuulostaiskaan... Samaa rataa mennään meilläkin...Tuntuu, et mitään ei tapahdu! Ja mitäs toi tekstari nyt; eihän siinä oo kun 14 h:n aikalinja, koska tulevat :D Kyllä noi on kyl yks luku sinänsä...

    VastaaPoista
  5. Jaajaa, Allenilla yhtä harkittuja jakotukkien sijoittelut kuin IVT:lläkin. :) Meillä oli yläkerran jakotukki alunperin piirretty vaatehuoneeseen, vaikka kevyen väliseinän toisella puolella olisi ollut vesieristetty kylpyhuonekin. Noh, sinne kylppäriin se nyt sitten kuitenkin tulee.

    VastaaPoista
  6. No mut hei Harri, ainakin ne sieltä Parocilta lähtökohtaisesti on tulossa. Meille Ekovilla ilmoitti juuri tänään, että villoitus tulee joko huomenna aamulla puoli kahdeksalta, myöhemmin tai ei ollenkaan. Että eivät tiedä, tuleeko ollenkaan. Jep. Oi tätä raksaajan elämää:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...