perjantai 10. syyskuuta 2010

Aikataulutarkennuksia

Talopaketin toimitus lähenee ja jännitys tiivistyy. Samalla aikataulut tarkentuvat päivä päivältä. Teri-Talot on omian sanojensa mukaan ihan aikataulussa. Eilen soittelelivat kahdenkin miehen voimin ja kyselivät tarkennuksia rakennesuunnittelua varten. Heidän alihankkijansa ilmoitti tänään toimittavansa autotallin kattotuolit talopakettitoimitusta edeltävällä viikolla ja kyselivät onko tontilla tilaa. Vesi- ja viemäriliitos tehdään ensi viikon keskiviikkona ja ontelolaatat toimitetaan perjantaina. Maalämpökaivon porausta ei vielä ole vahvistettu, mutta alustavan tiedon mukaan sekin tehtäisiin talopakettitoimitusta edeltävällä viikolla.

Tontilla on täytöt käynnissä ja Terawattkin saatiin pikavauhdilla paikalle asentamaan maakaapeleita.

Homma sujuu siis ainakin toistaiseksi kuin tanssi, mistä suuri kiitos hyville tekijöille sekä erityisesti koko paletin pyörittäjälle, loistavalle vastaavalle työnjohtajallemme Esalle!

Toisaalta tässäkin projektissa on niin paljon liikkuvia osia että jos kaikki menee jatkossakin putkeen, niin ihmettelen suuresti. Koputan puuta.

1 kommentti:

  1. Kiitos vierailusta blogissa. Pikkasen pistää vihertämään, kun näkee kuinka toisilla edistytään. Mutta askel askeleelta, meille tuli tänään rakennuslupa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...