tiistai 18. toukokuuta 2010

Tarkennuksia

Saimme Teri-Talolta uudet luonnokset juuri ennen mökille lähtöä ja viikonloppuna niitä sitten tutkailtiin suurennuslasin kanssa. Jostain syystä olivat käyttäneet pohjana luonnoksia joilla aikanaan tarjousta ensimmäisen kerran pyydettiin, eikä rakennuslupakuvia jotka kyllä olimme toimittaneet. Suurin ero noissa on keittiön ja sen myötä myös makuuhuoneiden koko, kun viime metreillä levensimme keittiötä hieman.

Muuta pientä säätöä tulee ikkunoista, ovista ja kantavista rakenteista, mutta nekin saataneen kuntoon. Näyttäisi siltä että talosta saadaan melko pitkälle arkkitehtisuunnitelman mukainen. Eroja tulee lähinnä olohuoneen ikkunoihin, joista tulee kaksiosaisten sijaan kolmeosaiset. Talon koko muuttuu myös aavistuksen, Terin rakenteessa kun seinä on vähän paksumpi ja sisämitat pidetään samoina.

Uudet luonnokset pitäisi tulla tällä viikolla. Saimme sovitettua sälekaihtimet, väliovet ja keskuspölyimurin samaan hintaan, joten päästimme Terin myyjän pois löysästä hirrestä ja sovimme tekevämme kaupat heidän kanssaan. Alustava talopaketin toimitusaika on syyskuun lopulla, viikko 39. Vähän myöhäiseksihän tuo menee, mutta ei auta.

Maanrakennuksesta ja perustuksista ei vielä ole uutta kerrottavaa, mutta pari uutta kontaktia on ja tarjouksia odotellaan siltä suunnalta. Kiitos muuten edellisen kirjoituksen kommentoijille.

Skaalalta saimme tarjouksen terassin liukulasiovesta, puolitoista tuhatta euroa kalliimpi kuin Profinilla. Skaalassa olisi alumiininen ulkopuite, mutta Profinilla aukeaisi molemmat lasit. Ehkä tuo Profin kestäisi puurakenteisenakin, kun se tulee kuitenkin viherhuoneen suojiin, lasituksen taakse ja katon alle.

Autotallin lämmitys mietityttää. Alunperin ajatuksena oli tehdä siitä aluksi kylmä ja eristää se joskus myöhemmin. Teriltä eristykset valmiina maksaisi kolme tonnia lisää ja maalämpötarjouksessa autotallin lattialämmityksen osuus on noin puolitoista tuhatta. Käteväähän se olisi tehdä nyt samalla, mutta ehkä nuo olisivat niitä tuhansia joista voisi tinkiä, ettei kustannusarvio karkaa ihan käsistä.

Tänään tapaamme vastaavan työnjohtajamme ja yritämme lyödä lukkoon pankille esitettävän kustannusarvion. Puustellin KHH- ja eteiskalustetarjous siirtyi ensi viikkoon ja ensi viikolla käymme kuulemassa myös toista maalämpö/lattialämmitys tarjousta.

3 kommenttia:

  1. Autotallin lämmitykseen tarjoaisin omana kommenttina, että suosittelen tekemään nyt samantien kunnolla. Lattialämmityksen tekeminen jälkeen päin on varmasti hankalampaa, joten parempi että putket on siellä valmiina. Jos tuo kustannus nyt on 4500 euroa, niin se on varmaan aika pieni osuus kokonaisuudesta. Eräs tuttuni antoi tähän hyvän ohjenuoran kahden talon kokemuksella:

    "Kun sitä pankin rahoilla kuitenkin taloa rakentaa, niin kannattaa tehdä kaikki kunnolla, eikä jättää mitään olennaista myöhemmin tehtäväksi. Ei sitä myöhemmin ole kuitenkaan rahaa, ei jaksa tai ehdi, tai ei vaan saa aikaiseksi."

    Niitä tuhansia euroja voi sitten tarvittaessa säästää kilpailuttamalla hankintoja kunnolla ja valitsemalla edullisempia materiaaleja esim sisustukseen. "Säästin" juuri viime viikolla n. 1200 euroa sillä etten tilannut portaiden kaiteita Westwoodilta vaan hain vastaavat tavarat Puukeskuksesta. Petsaus vain jäi omaksi työksi :)

    VastaaPoista
  2. Se on juuri noin. Rahat ei kuitenkaan riitä kaikkeen mitä haluaisi, joten jostain täytynee tinkiä.

    Autotallin kohdalla ajatuksena oli siis se, että jos sitä ei nyt tehdä lämpimäksi niin eristetään se myöhemmin ja laitetaan siinä vaiheessa sähköpatterit seinälle tai vaikka ilmalämpöpumppu. Ei siis lattialämmitystä enää siinä vaiheessa. Mutta onhan tuokin vähän hölmöä, jos talossa on jo maalämpöpumppu. Siksipä tämä mietityttääkin :-)

    VastaaPoista
  3. Niin no, paha sanoa mikä on kenellekin oikea ratkaisu :)

    Teillä on tuo talli vähän kauempana talosta, niin lattialämmitysveden saaminen sinne voi tuottaa haasteita (tarvitsee putket eristää hyvin), joten kannattaa pohtia tuota LVI-suunnitelijan tai putkimiehen kanssa. Sähköllä toimiva lattialämmitys on kanssa hyvä pistää harkintaan. Jos tallissa pitää vain pientä lämpöä (+10-15), niin siinä ei paljoa sähköä kulu, varsinkin jos on kunnolla eristetty :)

    Patterit seinällä ovat aina hankalia, varsinkin varastossa jossa seinällä haluaisi pitää hyllyjä. No, vaihtoehtoja on aina liian monta...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for Blogger...